Napolin avainpelaaja valaisi Liverpool-huhuja: ”Näemme mitä kauden jälkeen tapahtuu”

Napolin keskikenttäpelaaja Piotr Zieliński on ottanut etäisyyttä hänen ympärillään pyöriviin siirtohuhuihin.
Puolan maajoukkueessa ja Serie A:ssa erinomaista jälkeä tehnyt keskikenttäpelaaja on ollut jo pidemmän aikaa yhdistettynä siirtoon kohti Anfieldia.
Huhut voimistuivat erityisesti kesällä 2016, kun hänet nähtiin harjoittelevan Liverpoolin pelipaita päällä oltuaan vielä Empolin kirjoilla.
Zieliński, joka lopulta siirtyi Empolista Napoliin, on kuitenkin kieltänyt jutelleensa Liverpool-manageri Jürgen Kloppille.
– En ole koskaan puhunut Kloppille. En voi sanoa mitään Liverpoolista tai kenestäkään muusta, hän kertoi Sportowefaktylle.
– Olen iloinen Napolissa. Työskentelen managerin alaisuudessa, jolta olen oppinut paljon. Haluan pelata parasta jalkapalloani loppukauden ja sen jälkeen näemme mitä tapahtuu.
24-vuotias Zieliński olisi pikemminkin valmis pysymään Napolissa pidempään.
– Edustajani keskustelevat uudesta sopimuksesta Napolin kanssa ja olen itse vain keskittynyt pelaamaan.
Zieliński on tehnyt 17 maalia ja antanut 10 maalisyöttöä kahden ja puolen vuoden Napoli-uransa aikana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla