Futiskauden huipennus Englannin stadioneilla – riemun ja raivon rajat koetuksella: ”En tiedä mihin tämä maa on menossa”
Englannin jalkapallosarjoissa eletään huikeita aikoja – mestaruuksia, nousuja ja putoamisia ratkotaan mielettömissä trillereissä. Niiden myötä mieletöntä on myös kannattajien riemu – ja raivo.
Tutkimusten mukaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen jalkapallotapahtumien yhteydessä ovat hanakampia voittaneen osapuolen kannattajat. Tätä tietoa puoltavat viime päivien tilanteet saarivaltakunnassa.
Sheffield Unitedin kapteeni, itse ottelusta syrjässä ollut Billy Sharp joutui Nottingham Forest -kannattajan iskun kohteeksi Mestaruussarjan nousukarsinnan välierässä tiistaina. Forest voitti ratkaisuottelun rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Evertonin varmistettua valioliigapaikkansa torstaina, valtasivat Toffees-kannattajat Goodison Parkin nurmen. Isolta valtaosaltaan riemuun keskittynyt kaaos poiki kuitenkin myös ikäviä tilanteita, vierasjoukkue Crystal Palacen manageri Patrick Vieiran päätyessä yhteenottoon kannattajan kanssa. Voittajapuolen manageri Frank Lampard oli pahoillaan kentillä kovana luuna tunnetun kollegansa puolesta.
– Tunnen sympatiaa häntä kohtaan. En päässyt tapaamaan häntä pelin jälkeen, olisin luultavasti pyytänyt häntä mukaamme.
Lampard kommentoi pitch invasionia laajemminkin.
– Jos se tehdään oikein, kannattajien pitäisi mielestäni saada jäädä nurmelle. Niin kauan kuin he käyttäytyvät, asiassa ei ole mitään ongelmaa.
Ongelmaa oli kuitenkin myös alempana sarjaportaikossa, kun Port Vale varmisti paikkansa Kakkosliigan nousukarsintafinaalissa. Vierasjoukkue Swindonin pelaajat joutuivat kotikannattajien hyökkäyksen kohteeksi keskiympyrässä.
– Se mitä pelaajat saivat kestää päästäkseen kentältä… heitä vastaan käytiin niin sanallisesti kuin fyysisesti, Swindon-valmentaja Ben Garner sanoi.
– Olen nähnyt vastaavaa muissa playoff-matseissa. En tiedä mihin tämä maa on menossa. Täysin kuvottavaa.
Omansa laisen vastauksen Garnerin kysymykseen antoi Britannian hallitus, reagoimalla kenties syvimpien syiden sijasta välillisiin. Jalkapallo-otteluiden häiriökäyttäytymiseen liittyvät luonnollisen vahvasti päihteet.
Torstain tietojen mukaan maan ylin johto suosittaa viiden vuoden porttikieltoja kannattajille, jotka käyttävät tai myyvät A-kategoriaan kuuluvia päihteitä otteluissa. Käytännössä kyse on suosikkihuume kokaiinista – vanhojen huligaaniaikojen amfetamiini kuuluu B-kategorian substansseihin.
– Keskiluokan kokaiininkäyttö ruokkii kaduillamme käytävää sotaa ja kurjuutta tuovaa rikollisuutta niin maan sisällä kuin kansainvälisesti, pääministeri Boris Johnson sanoi.
– Laittomien päihteiden käyttö ei koskaa ole uhriton rikos.
Lähteet: BBC, The Guardian
LUE MYÖS:
Katso: Pitch invasion! – Everton varmisti sarjapaikkansa soihtujen ja kannattajien keskellä
Nousukarsintojen jälkipyykkiä narulle kuivumaan – pelaajan kimppuun hyökänneelle fanille vankilatuomio
Nottinghamissa juhlittiin finaalipaikkaa – osin järjettömillä, väkivaltaisilla tavoilla: ”Vankilatuomion paikka”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”