Raheem Sterling hyllytettiin maajoukkueesta käsirysyn takia – ”Tunteet yhä pinnassa sunnuntain pelin jälkeen”
Kuva: Getty Images
Englannin maajoukkueen johtaviin tähtiin lukeutuva Raheem Sterling on pudotettu maajoukkueen kokoonpanosta torstain Montenegro-ottelussa. Asiasta kertoo muun muassa Guardian. Sterling on koko EM-karsintojen maalipörssin kolmantena kahdeksalla maalillaan. Lisäksi hän on syöttänyt viisi maalia. Myös Valioliigassa Sterlingin vire on ollut erinomainen.
Sterlingin hyllytys on seurausta käsirysystä maajoukkuetoveri Joe Gomezin kanssa Englannin harjoitusten yhteydessä maanantaina. Maajoukkueen valmentaja Gareth Southgate totesi lehdistölle ”tunteiden olleen yhä pinnassa” sunnuntaisen huippuottelun Liverpool-Manchester City jälkeen. Man Cityn Sterling ja Liverpoolin Gomez nokittelivat toisiaan myös kyseisen ottelun lopussa ja yhteenotto jatkui myös maajoukkueen mukana – pelaajien kanttiinissa.
Riita alkoi sanojenvaihdosta ja meni niin pitkälle, että lopulta muiden pelaajien täytyi tulla irrottamaan pukarit toistensa kimpusta. Southgatelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hyllyttää Sterling tilapäisesti.
– Joe ja minä olemme nyt jutelleet ja jättäneet tapauksen taaksemme. Tähän lajiin liittyy paljon tunteita, ja minussa on tarpeeksi miestä myöntämään, milloin tunteet ovat saaneet minusta yliotteen, Sterling totesi Instagram-tilillään.
– Pelaamme tätä lajia, koska rakastamme sitä. Minun ja Joen välit ovat nyt kunnossa. Me molemmat ymmärrämme, että se oli 5-10 sekunnin juttu. Nyt se on ohi, emmekä tee asiasta isompaa kuin se on. Keskitytään nyt torstain peliin.
We can confirm that @sterling7 will not be considered for Thursday's #EURO2020 qualifier: the-fa.com/Wq2mQ3
Sterlingin sanotaan pyytäneen hiiltymistään anteeksi, mutta siitä huolimatta Southgate pudotti miehen torstain pelaajaryhmästä. – Teimme päätöksen jättää Raheemin pois Montenegro-pelin joukkueesta. Yksi suurista haasteistamme ja vahvuuksistamme on, että olemme kyenneet erottamaan seurajoukkueiden kiistat maajoukkueesta, Southgate luonnehti. – Valitettavasti tunteet olivat yhä pinnassa sunnuntain pelin jälkeen. Uskon, että päätöksemme oli oikea ratkaisu joukkueelle. Nyt, kun ratkaisu on tehty yhteisymmärryksessä koko joukkueen kanssa, on tärkeää keskittyä tukemaan pelaajia ja keskittyä torstain otteluun. Joe Gomez on pelannut Englannin maajoukkueessa viimeksi kesäkuussa Nations Leaguen pronssiottelussa. Sunnuntain Liverpool-ottelussa hän tuli kentälle 87. peliminuutilla.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan