Valioliigamanageri näpäytti perhettään – pelasti joukkueensa putoamiselta: ”Helppo tie ei ole minun tieni”
Kuva: Getty Images
Southampton varmisti paikkansa ensi kauden Valioliigassa lauantaina, kun se pelasi 3-3-tasapelin Bournemouthin kanssa.
Saintsin on matemaattisesti mahdotonta tippua putoamisviivan alapuolelle viimeisellä kahdella kierroksella.
Sarjapaikan säilyttämisestä saa kiittää itävaltalaista Ralph Hasenhüttliä, joka nimitettiin joukkueen manageriksi joulukuun alussa.
Southampton oli kerännyt ennen hänen nimitystään vain yhdeksän pistettä 15 ottelusta. Hasenhüttlin aikana Southampton on napannut 29 pistettä 21 ottelusta.
Hasenhüttliltä kysyttiin, varoittiko joku häntä siirtymästä Etelä-Englantiin.
– Kyllä. Se oli perheeni! kommentoi Hasenhüttl FourFourTwon mukaan.
Hänen mukaansa hänen seurahistoriastaan on ollut apua Valioliigan putoamistaistelussa. Ainoaksi poikkeukseksi hän laskee edellisen seuransa RB Leipzigin, joka lukeutuu nykyään Saksan kärkijoukkueisiin.
– Olen aina puhunut siitä, että haluan olla manageri tällaisessa tilanteessa. En tiedä, mikä siinä on, mutta helppo tie ei ole minun tieni.
– Jos katsoo historiaani valmentajana, olen aina mennyt seuroihin, jotka ovat kärsineet vaikeuksista. Ei tietenkään Leipzigissä, koska se oli eri tilanne.
– Mutta muut seurat olivat samanlaisessa tilanteessa kuin Southampton. Joten tiedän, mistä siinä on kyse. Tiedän, että ensimmäiset kuusi kuukautta ovat ne vaikeimmat.
– Ja jos lopulta onnistuu, siitä nauttii vielä enemmän. Se maistuu paljon makeammalta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Sky: Folarin Balogunin siirto tullee Evertonille selvästi kalliimmaksi kuin on tähän asti luultu
- Arsenalilta niin varma 1–0-voitto kuin voi olla
- Manchester City hankkimassa Evertonin tähtipelaajan – siirto viimeisissä vaiheissa
- RMC Sport: Hull City iskee kiilaa maajoukkuemiehen ja Lyonin välille
- Hyvästi Enzo Fernández? Chelsea löysi korvaajan keskikenttäpelaajalle
- Lähde: Coventry City hamuaa ranskalaisseuran varakapteenia
- Virallista: Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman pelaajahankinnan
- Jättikauppa – Newcastle iski yli 60 miljoonaa euroa tiskiin nuoresta kärkimiehestä
- Virallista: Nottingham Forest hankki Valioliigan tähtipuolustajan
- Nick Woltemade valmis jättämään Newcastlen – useat seurat kintereillä
- Folarin Balogun sai tarjouksen Valioliigasta
- Tottenham hävisi taas – Roberto De Zerbi pyysi anteeksi kannattajilta
- Manchester United iski viisi maalia Old Traffordilla
- Romano: Cody Gakposta maksetaan jättisumma
- Gary Neville esitti vaatimuksen Manchester Unitedille: ”Minusta on hurjaa, että…”
- Jussi Jääskeläinen ennusti – tämä seura voi dominoida Valioliigaa seuraavat kolme vuotta
- Steven Gerrard: Tällaisen pelaajan Liverpool tarvitsee
- Emi Martínez kertoi kunnianhimoisen tavoitteensa Chelseassa
- Sky: Aston Villa maksamassa topparista 35 miljoonaa euroa
- Romano: Arsenal myi brasilialaishyökkääjän Barcelonaan