Näin lähellä Arsenalin pelaajan lähtö oli, sitten tilanne muuttui yhtäkkiä – ”Kaikesta oli sovittu”
Kuva: Getty Images
Monivuotisen jatkosopimuksen Arsenalin kanssa solminut toppari Rob Holding paljastaa Telegraphin haastattelussa, kuinka lähellä hänen lähtönsä viime kesänä oli.
Arsenalin hankittua kaksi uutta topparia Holding ajatteli, että hän tarvitsi säännöllistä peliaikaa vakavan polvivamman jäljiltä. Tapetilla oli lainasiirto Newcastlen riveihin.
– Kaikesta oli sovittu, ja seura ajatteli sen olevan paras siirto minun kannaltani, Holding sanoo.
Community Shield -ottelua edeltävällä viikolla manageri Mikel Arteta halusi kuitenkin keskustella Holdingin kanssa.
– Hän halusi tarkistaa, että olen keskittynyt viikonloppua varten, koska minua tarvittiin. Kerroin hänelle, että missä tahansa olenkin, pelaan aina tiukasti ja annan 100 prosenttia itsestäni, kertaa Holding.
– Pelasin pelin, meillä meni hyvin ja voitimme. Ja sitten maanantaina hän pyysi minut huoneeseensa. Hän sanoi, ettei ollut järkeä päästää minua lähtemään, jos lopputavoitteeni oli pelata täällä.
Holdingin mukaan Arteta lupasi peliaikaa ja sanoi pelipaikan olevan nyt hänen hyppysissään. Kaikki oli kiinni siitä, miten Holding kentällä suoriutuu.
– Minulla oli sitten mahdollisuus osoittaa taitoni ja sanoa itselleni: ”Niin, jos aion jäädä, aion pelata ja yrittää olla paras mahdollinen pelaaja”.
Holding on sen jälkeen ollut Valioliigassa 13 kertaa avauskokoonpanossa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”