ESPN: Manchester United on kiinnostunut entisestä maalivahdistaan – de Gea lähtökuopissa

Manchester United on kiinnostunut West Bromwichin maalivahdista Sam Johnstonesta, kertoo ESPN.
United valmistautuu siihen, että David de Gea vaihtaa kesällä maisemaa, sillä espanjalaistorjuja ei halua jäädä kakkosvaihtoehdoksi Old Traffordille. Hän on menettänyt paikkansa Dean Hendersonille, joka aloitti kauden kakkosvahtina.
Johnstone, 28, vietti nuorempana yhdeksän vuotta Manchester Unitedissa, mutta hän ei ikinä esiintynyt seuran edustusjoukkueessa. Hän kierteli lainaseurasta toiseen, kunnes West Brom hankki hänet kesällä 2018 reilun seitsemän miljoonan euron korvauksella.
Lehtitietojen mukaan West Bromwich pitää Johnstonea noin 21 miljoonan euron arvoisena, mutta kun hän siirtyi Hawthornsille, Manchester United vaati diiliin jälleenmyyntiprosentit, joilla se saattaa saada hilattua hänen hintaansa alaspäin. West Brom on siinä mielessä haastavassa neuvotteluasemassa, että Johnstonen sopimus päättyy ensi kauden jälkeen, ja Baggies on näillä näkymin putoamassa Valioliigasta.
ESPN:n mukaan myös West Ham ja Tottenham ovat Johnstonen perässä. Hammersin uskotaan johtavan kilpailua hänen allekirjoituksestaan, sillä West Hamissa hänelle olisi todennäköisimmin luvassa peliaikaa.
Tottenhamissa tilanne riippuu pitkälti siitä, siirtyykö joukkueen nykyinen ykkösvahti Hugo Lloris muualle. Spurs etsii myös tällä hetkellä uutta manageria, mikä hankaloittaa hankintojen suunnittelemista.
Manchester Unitedissa Johnstonea osoittaisi iso haaste, sillä hänen olisi noustava nokkimisjärjestyksessä Hendersonin edelle päästäkseen pelaamaan. Kakkosvahtina istuminen saattaisi romuttaa hänen haaveensa debyytistä Englannin A-maajoukkueessa, mutta Johnstone on ESPN:n mukaan avoin harkitsemaan paluuta Manchesteriin. Johnstone kutsuttiin Englannin maajoukkueeseen maaliskuun otteluihin, mutta hän ja Henderson seurasivat penkiltä, kun Burnleyn Nick Pope pelasi kaikki kolme ottelua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää

- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?