Sheffield United -luotsi pelkää upeasti alkaneen kauden ”haihtumista” – manaa yksilövirheitä

Sheffield United kohtaa tällä valioliigakierroksella kotonaan Tottenhamin. Joukkueen paluukausi pääsarjaan näytti pitkään suorastaan loistavalta; se oli matkalla europeleihin.
Viimeistään koronatauon jälkeinen aika vaikuttaa kuitenkin puhkaisseen Blades-kuplan. Joukkue on Valioliigan palattua saalistanut vasta yhden pisteen, tasapelillä Aston Villaa vastaan. Sekä Newcastle, että Manchester United iskivät ryhmän verkkoon kolme maalia.
Manageri Chris Wilder harmittelee tilannetta.
– Jos katsotaan päästämiämme maaleja, niissä on osaltamme kyse huonoista yksilösuorituksista. Tähän saakka olemme kurinalaisella puolstuksella välttäneet helposti päästetyt maalit. Ei ole kuitenkaan kyse yrityksen puutteesta tai rakenteen hajoamisesta. Ottelut ratkaistaan kummassakin boksissa.
Wilder ei luettele nimiä, mutta selkeästi hänellä on niitä mielessään.
– Muutaman pojan vire ei ole nyt ollut sillä tasolla kuin aiemmin kaudella, ja meidän on autettava heitä. Kun saamme yksilövirheet pois, uskon että Tottenhamia vastaan näemme tasaisen ottelun. Olemme päättäneet, että tämän kauden ei saa antaa vain haihtua pois.
Lähde: Sky Sports
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa