Valioliiga tiedotti merkittävästä muutoksesta kesän siirtoikkunaan
Kuva: Getty Images
Valioliigan seurat ovat päättäneet, että kesän siirtoikkuna palaa samaan linjaan muiden Euroopan sarjojen kanssa.
Viimeisten kahden kauden aikana Valioliigan siirtoikkuna on sulkeutunut päivä ennen pääsarjakauden alkua. Valioliiga kertoo tiedotteessaan, että kesän siirtoikkuna sulkeutuu jatkossa elokuun lopussa tai syyskuun alussa.
Tänä vuonna kesän siirtoaika umpeutuu 1. syyskuuta kello 19.00 Suomen aikaa.
Päätöksestä äänestettiin, tänään, torstaina Valioiigan yhtiökokouksessa Lontoossa.
Kesän siirtoikkuna äänestettiin alunperin päättymään aikaisemmin, koska seurat ja managerit valittivat, että siirtomarkkinat sotkivat kauden alkua.
Toiveissa oli, että Euroopan muut sarjat seuraisivat Valioliigan mallia, mutta näin ei käynytkään, joten englantilaisseurat jäivät tilanteeseen, jossa sen pelaajat voivat siirtyä Valioliigan siirtoikkunan päätyttyä muualle, mutta ne eivät saa enää hankittua uusia pelaajia heidän tilalle.
At a Shareholders’ Meeting today, #PL clubs voted to adopt a change to the Summer Transfer Window closing date for season 2020/21
The 2020 closing date will therefore be 17:00 BST on 1 September
Full statement: preml.ge/g9ker
The 2020 closing date will therefore be 17:00 BST on 1 September
Full statement: preml.ge/g9ker
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista