Robert Lewandowskin agentti Pini Zahavi pitää Manchester Cityä puolalaishyökkääjän ”mahdollisena määränpäänä” ensi kesänä, kertoo Bild.

33-vuotiaan Lewandowskin sopimus Bayern Münchenin kanssa ulottuu kesään 2023 asti ja on mahdollista, että hänet kaupataan ennen viimeistä sopimusvuotta.

[readmore from=Manchester-City]

Bildin mukaan Lewandowski on ”pettynyt ja turhautunut” siitä, että Bayernin urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidžić paljasti seuran olevan halukas hankkimaan Borussia Dortmundin norjalaishyökkääjä Erling Hålandin. Lewandowski, joka ilmeisesti kokee asemansa uhatuksi, olisi halunnut, että seura olisi edes keskustellut asiasta hänen kanssaan.

Lewandowski on aiemmin avoimesti todennut, ettei pistäisi lainkaan pahakseen, jos pääsisi pelaamaan vielä toisessa eurooppalaisessa huippusarjassa. Huhtikuussa hän myös kertoi, että haluaa jatkaa uraansa vielä ainakin viiden vuoden ajan.

Viime kaudella Bundesliigan yhden kauden maaliennätyksen 41 osumallaan rikkonut Lewandowski on tehnyt kuluvalla kaudella huimat 13 maalia kymmeneen otteluun.