The Times: Stan Kroenkesta Arsenalin täysi omistaja
Kuva: Getty Images
The Times uutisoi amerikkalaismiljardööri Stan Kroenken ostaneen Arsenalin loputkin osakkeet Alisher Usmanovilta.
Lähes 700 miljoonaa euroa maksanut kauppa tekee jo aiemmin seuran pääomistajana toimineesta Kroenkesta lähes itsevaltiaan Gunnersissa. Tähän saakka uzbekistanilainen Usmanov on pitänyt 30 prosentin omistusta hallussaan.
Usmanovin puolestaan on jo pitkään huhuttu aikoneen Evertonin omistajaportaaseen. Tämä selittäisi liverpoolilaisseuran huoletonta rahankäyttöä viime aikoina – mikäli rahamiehen siirtymä todella tapahtuisi, tekisi se joidenkin tietojen mukaan seurasta Englannin toiseksi varakkaimman, heti Manchester Cityn jälkeen.
Kroenke ja Usmanov ovat taistelleet Arsenalin omistuksesta siitä saakka, kun sijoittivat siihen vuonna 2007. Usmanov teki Kroenken osuudesta reilu vuosi sitten miljardin punnan tarjouksen, mutta amerikkalainen kieltäytyi.
Vuodesta 2011 saakka pääosan Arsenalin osakkeista omistanut Kroenke on tiettävästi halukas ostamaan myös pienosakkaiden osuudet, jolloin hänellä olisi 100-prosenttinen valta seurassa.
KSE, eli Kroenke Sports & Entertainment -yhtiö kertoi jatkoaikeistaan tiedotteessa.
– KSE:n tavoitteena on nähdä Arsenal jatkossa taistelemassa vakituisesti sekä Valioliigan, että Mestarien liigan voitosta, samoin kuin merkittävimmistä pokaaleista niin naisten kuin nuorisojoukkueiden osalta.
Vaikka Kroenken nyt tekemä kauppa rahoitetaan suurelta osin lainalla, vakuuttaa yhtiö, ettei sitä oteta seuran omaisuutta vastaan.
Kaupan ajoitus on kiinnostava myös siksi, että Arsenalin toimitusjohtaja Ivan Gazidis ollaan viime aikoina yhdistetty tiiviisti AC Milaniin.
Arsenal Supporters’ Trust tiedotti tilanteesta synkkään sävyyn.
– Tämä merkitään seuran historiaan kammottavana päivänä. Pahinta on, että Kroenke kertoo haluavansa ajaa seurasta myös sen pienomistajina toimivat kannattajat.
Pienomistajien, joihin myös AST kuuluu, osuus seurasta on tällä hetkellä 2,55 prosenttia.
Kuten aiemmin kertomastamme selviää, on Kroenke myös lukuisten muiden suurseurojen omistaja Yhdysvalloissa, eikä hänen päätavoitteenaan omistajana – huolimatta kauniisti laaditusta tiedotteesta – suinkaan aina ole urheilullinen menestys.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?