Chelsean nouseva tähti kiittää Frank Lampardia unelmiensa täyttämisestä: ”Hän on aina uskonut nuoriin”

Chelsean nouseva tähti Tammy Abraham on kiittänyt Frank Lampardia saamastaan tilaisuudesta kasvattiseuransa edustusmiehistössä.
Abraham, joka liittyi Chelsean juniorijoukkueeseen jo kahdeksan vuoden ikäisenä, pelaa nyt ensimmäistä kauttaan sinipaitojen ykkösjoukkueessa. Abraham on ollut yksi Lampardin tärkeimpiä pelaajia, tehden jo kahdeksan maalia tällä valioliigakaudella.
22-vuotias kärkimies on kertonut, miten Lampardilla oli tapana auttaa häntä ja akatemian muita nuoria hänen ollessa vielä Chelsean pelaaja. Abraham on kiittänyt Lampardia unelmiensa täyttämisestä.
– Olen kuullut paljon seuran siirtokiellosta ja sen vaikutuksesta [nuorten pelaajien mahdollisuuksiin], mutta minusta Frank Lampard on aina uskonut nuoriin. Jopa silloin kun hän vielä pelasi, hänellä ja John Terryllä oli tapana tulla luoksemme juttelemaan. Oli aina mahtavaa saada heiltä tukea. Hänen oli aina määrä tuoda jotain uutta Chelseaan, Abraham kertoi The Timesille.
– Kun katson häntä, tunnen oloni hieman lumoutuneeksi. Näen hänet yhä sinä samana isona persoonana – sinä samana pelaajana mikä hän oli. On kiva pelata sellaisen managerin alaisuudessa.
– Siitä lähtien kun olin pieni poika, minulla on ollut aina unelmana murtautua Chelsean ykkösmiehistöön. Enkä ole tehnyt ainoastaan sitä, vaan teen maaleja myös. Olen aina luottanut itseeni, mutta kaikki on vielä hyvin aikaisessa vaiheessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen