Lähteet: Liverpool havittelee todellista yllätysnimeä Georginio Wijnaldumin tilalle – tehnyt jo 17 maalia tällä kaudella
Kuva: Getty Images
Liverpoolin lista Georginio Wijnaldumin mahdollisista korvaajista sen kun vain kasvaa.
Espanjalaislehti AS ja italialaislehti CalcioMercato uutisoivat aiemmin tällä viikolla, että Liverpool olisi kiinnittänyt katseensa AZ Alkmaarin kapteeniin Teun Koopmeinersiin.
Koopmeiners, 23, on tehnyt loistavaa jälkeä Eredivisiessä ja näyttäisi siirtyvän ensi kaudeksi suurempiin ympyröihin.
Hollannin nuorten maajoukkueessa 19 ottelua pelannut keskikenttämies on avannut AZ:n kaikki 28 sarjaottelua tällä kaudella.
Vaikka Koopmeiners viihtyy parhaiten keskikentän keskustassa on hän tehnyt jopa 17 maalia 37 otteluun tällä kaudella. Maaleista 15 on tullut Eredivisiessä ja yksi Eurooppa-liigassa. Maalisyöttöjä hän on takonut vyölleen seitsemän.
[readmore from=Liverpool]
Liverpool ei kuitenkaan ole ainut seura hänen perässään, sillä myös AS Roma, Internazionale, Napoli ja Sevilla ovat osoittaneet kiinnostuksensa lupaavaa hollantilaista kohtaan.
Wijnaldumin sopimus Anfieldilla umpeutuu puolestaan tänä kesänä ja hänellä on ollut lupa neuvotella siirrosta muiden seurojen kanssa tammikuusta lähtien.
The Sunday Times uutisoi hiljattain, että Wijnaldum olisi päässyt ilmaissiirrosta sopuun Barcelonan kanssa. 30-vuotiasta on kuitenkin yhdistetty vielä tämänkin jälkeen esimerkiksi Internazionaleen ja jopa Chelseaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä