Katso: Maalivahti onnistui harvinaisessa tempussa – ei kehdannut edes tuulettaa: ”Pyysin vain anteeksi”

Englannin Kakkosliigassa nähtiin tiistai-iltana harvinainen temppu, kun Newport Countyn veräjänvartija Tom King laukoi pallon maalipotkusta vastustajan maaliin.
25-vuotias King tuskin tiesi, mitä tuleman pitää, kun hän asettui antamaan maalipotkua ottelun 12. peliminuutilla.
Walesilaisvahti potkaisi pallon tuttuun tapaan kohti vastustajan hyökkäyspäätyä. Poikkeuksellista oli kuitenkin se, miten pallo lähti Kingin jalasta kuin tykin suusta.
Pallo leijaili vastustajajoukkue Cheltenhamin rangaistusalueen rajalle asti, otti pompun ja lensi maalivahtikollega Josh Griffithsin ylitse aina maaliverkon perukoille asti. Voit katsoa videon maalista jutun lopusta.
Vaikka King teki harvinaisen tempun, jossa tuskin onnistuu uransa aikana enää toistamiseen, ei hän osumaansa kehdannut tuulettaa.
– Joukkuekaverit ihmettelivät, miksi en juhlinut, mutta se kuuluu maalivahtien liittouman henkeen, King kommentoi ottelun jälkeen lehdistölle.
– Pyysin häneltä (Griffiths) pelin jälkeen vain anteeksi. Jos tilanne olisi mennyt toisinpäin, haluaisin ajatella, että hän olisi pahoitellut sitä minulle.
Newportin ja Cheltenhamin välinen Kakkosliigan ottelu päättyi lopulta 1-1-tasapeliin.
Newport County goalkeeper Tom King scored directly from his own enormous goal kick this evening to help his side draw with Cheltenham Town!
Jos yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin