Tomáš Součekin hirmuvireelle ei näy loppua – nyt syntyi hattutemppu MM-karsinnoissa

West Hamin keskikenttäpelaaja Tomáš Souček oli keskiviikkona ilmiliekeissä, kun Tshekki kaatoi MM-karsintojen avausottelussaan Viron maalein 6-2.
Huimaa kautta pelaava Souček laukoi Viron verkkoon hattutempun, joka syntyi nopeassa tahdissa.
26-vuotias West Ham -tähti aloitti maalinteon 32. peliminuutilla, kun hän puski Jakub Jankton antaman kulmapotkun ohi Viro-vahti Mikhel Aksalun.
43. peliminuutilla Souček teki illan komeimman osumansa, kun hän laukoi reilusta 20 metristä komean maanuoliaisen maalin oikeaan alanurkkaan.
Součekin hattutemppu täydentyi heti toisen jakson alussa, kun hän pääsi puttaamaan pallon tyhjään maaliin Tshekin nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Samalla hänestä tuli ensimmäinen hattutempun MM-karsinnoissa tehnyt tshekkiläispelaaja sitten vuoden 2009 ja Milan Barošin. Uutinen jatkuu upotuksen jälkeen.
Souček oli ennen keskiviikkoa esiintynyt Tshekin maajoukkuepaidassa 30 kertaa ja tehnyt niissä yhteensä neljä maalia, joten keskikenttäpelaaja lähes tuplasi maalimääränsä yhdessä ottelussa.
West Hamin kanssa viime kesänä pysyvän sopimuksen solmineella Součekilla on kulkenut myös Valioliigassa. Puolustava keskikenttäpelaaja on tehnyt kauden aikana huimat yhdeksän maalia ja esiintynyt muutenkin erittäin vahvasti.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä