Nolon tappion kokenut Antonio Conte ”jää vielä mielellään Tottenhamiin” – tuore manageri näkee nyt työmääränsä massiivisuuden

Tottenham kävi torstai-iltana häviämässä Konferenssiliigan lohkovaiheen toiseksi viimeisen ottelunsa. Pohjois-Lontoon valkoisia parempi oli tällä kertaa slovenialainen NS Mura.
Lohkon muut joukkueet ovat Ligue 1:n Rennes, sekä hollantilainen Vitesse. Mura oli etukäteislaskelmissa ryhmän joukkueista selkeästi heikoin, mutta napautti nyt lisäajan loppuhetkien maalillaan Spursin tilanteeseen, jossa sen jatko maanosan kolmosturnauksessa ei enää ole omissa käsissä.
Manageri Antonio Contelle oli toiminut vasta muutaman viikon nykyisessä toimessaan, kun taisto Mariborin Ljudski -stadionila päättyi. Italialainen ei ollut tätä ennen vielä Tottenhamin kanssa hävinnyt, mutta nyt todellisuus alkoi hänellekin avautua.
– En pitänyt siitä mitä tänään tapahtui. Minun on pakko olla rehellinen ja sanoa, että kolmen ja puolen viikon jälkeen alan ymmärtää tilanteen.
Joku saattaisi kuulla 52-vuotiaan puhetavassa jo pieniä hälytyskelloja. Joku toinen taas voi uskoa sanojen olevan osoitettu seurajohtaja Daniel Levylle.
– Jään tänne vielä mielelläni, mutta rehellisyyden nimissä tarvitsemme rajusti työtä parantaaksemme joukkueen laatua. Tällä hetkellä ero Englannin kärkijoukkueisiin on valtava.
– Työ ei tällä hetkellä ole helppo, sillä tällä hetkellä Tottenhamin taso ei ole kovin korkea. Asia alkaa nyt kirkastua mielessäni. Haluan voittaa ja taistella jokaisessa kilpailussa. Saman täytyy päteä minun pelaajiini.
– Tarvitsemme aikaa, sillä meidän on oltava parempia aivan kaikessa. Kaikessa. Kaikessa, Conte vuodatti BBC:n mukaan.
Muokattu 26.11.2021 klo 13.25: Conten aika Spursissa
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen

- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin