Wolves ei noussut Manchester Cityn varhaisen pyörremyrskyn alta

Wolverhampton ja Manchester City kohtasivat maanantai-illan – ja valioliigakierroksen – päätteeksi Molineux’n upeiden katsomomosaiikkien keskellä. Kolme pistettä lähti Pep Guardiolan ryhmän mukaan lopulta lukemin 1-3.
Vieraat hallitsivat ottelun alkua, ja olivat suhteellisen lähellä maalintekoa 11.minuutilla, kun Kevin De Bruyne pääsi antamaan vaparin hyvältä etäisyydeltä. Rui Patricio ehti kuitenkin takakulmalle hätiin.
De Bruyne hankki joukkuelleen rangaistuspotkun 20. minuutilla, kun Romain Saiss liukui tämän kumoon boksissa. Tällä kertaa Patriciolle ei mahdollisuuksia, belgialainen toimitti pallon oikeaan alakulmaan.
Ensimmäinen puolituntinen oli silkkaa Cityn näytöstä – Wolves sai pallon vain muutaman patsiovihellyksen jälkeen. 32.minuutin kohdalla Phil Foden pääsi iskemään pallon keskeltä tyhjiin, 0-2. Pallo kulki jälleen kerran De Bruynen, ja Raheem Sterlingin kautta maalintekijälle.
Pian toisen maalin jälkeen sekä Gabriel Jesus, että Benjamin Mendy nappasivat varoitukset. Jälkimmäisestä tilanteesta isännille sivuvapari todella hyvästä paikasta – ei tulosta.
42. minuutilla 0-3 oli hyvin lähellä, kun De Bruyne pääsi vasemmalta puolittain läpi. Patricion olkapäästä pallo päätyrajan yli.
Wolves sai olla tyytyväinen vain kahden maalin tappioasemaan tauolle mentäessä.
Toisen jakson alku enteili tylsää loppua ottelulle – Wolves ei edelleenkään keksinyt juonta toimintaansa, eikä Cityllä ollut kiire tehdä lisämaaleja. Vieraiden suvereeni yliote oli kuitenkin jäänyt koppiin.
53. minuutilla pallo kulki salamana Mendyltä De Bruynelle, jolta Jesusille. Tämän veto turhan keskelle, Patricio paikallaan. Pian tämän jälkeen Wolverhampton sai parhaan paikkansa; Daniel Podencen veto vain hieman ohi maalin.
Vähän ennen tunnin täyttymistä Podence karkasi John Stonesilta, ja pääsi nostamaan pallon yli Edersonin – harmikseen myös yli maalin. Vain hetkeä myöhemmin Adama Traoré murtautui jälleen ohi Mendyn, ja Raúl Jimenez siirsi pallon keskeltä vain vähän ohi vasemman tolpan.
Reilua kymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa Jimenez onnistui – pusku läheltä oikean tolpan juureen, ja peli vielä eloon.
Ottelun lopussa nähtiin kaksi valioliigadebyyttiä, kun sekä Wolvesin Fabio Silva, että Cityn Ferran Torres tulivat vaihdosta sisään. Kummankaan loistoa ei vielä suuremmin päästy näkemään.
Juuri kun ottelulle ilmoitettu neljän minuutin lisäaika tuli täyteen, onnistui Jesus vielä pommittamaan pallon yläkulmaan; loppulukemat kokonaisuutta jokseenkin oikeudenmukaisesti kuvaavat 1-3.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan