Varsin erilaisista asioista taistelevat Newcastle ja Tottenham kohtasivat sunnuntaina St James’ Parkilla. Steve Brucen luotsaamat isännät lähtivät peliin vain kahden pisteen päässä putoamisalueella korkeimmalla olleesta Fulhamista. José Mourinhon lauma taas tavoittelee yhä europelipaikkoja. Tänään pisteet jaettiin lopputuloksella 2-2.

Newcastle United FC

@NUFC
🚨 𝙏𝙀𝘼𝙈-𝙉𝙀𝙒𝙎 🚨

HWTL! ⚫️⚪️

Etotuomari Craig Pawson näki isäntien puolustuksen tehneen alkuminuuteilla useampia virheitä, vieraat eivät kuitenkaan vapareistaan suuria aikaan saaneet. Martin Dubravka sai Magpies-veräjällä varsinaisia töitä kahdeksannella minuutilla, kun Harry Kane puski vasemmalta boksiin, ja pääsi ampumaan etukulmaa kohti. Slovakialainen oli hyvin asemissa.

Newcastle sai osansa myös hyökkäyspelistä ottelun alussa. Kun se kuitenkin joutui rakentamaan tilanteensa Joelintonille, ei mahdollisuuksia maalintekoon juuri ollut – brasilialaisen itseluottamus on pahemman kerran kateissa.

Ennen 20. minuutin täyttymistä tosihommiin joutui Hugo Lloris, Hotspur-maalilla. Dwight Gayle pääsi ensin puskemaan läheltä, Jonjo Shelveyn mainiosta tarjoilusta. Ranskalainen heittäytyi upeaan torjuntaan, ja onnistui lähes maagisesti haalimaan pallon selkänsä takaa haltuun myös Gaylen jatkoyrityksestä.

Squawka

@Squawka
Jacob Murphy has created more chances than any other player in the opening 25 minutes against Tottenham (2).

He has also completed the joint most take-ons (2).

28. minuutilla Spurs hölmöili omassa päädyssään sellaisella tasolla, että Joelintoninkin oli jo pakko onnistua. Hyökkääjä napautti tilanteeksi 1-0 lähietäisyydeltä. Meni kuitenkin vain minuutti, kun vastaava puolustussohlaaminen toistui toisessa päässä. Kane sai yrittää kahdesti parista metristä, ja tasoitti pelin saman tien.

WhoScored.com

@WhoScored
⚽️ Joelinton has scored just 4 goals in his Premier League career - 2 of those have come against Tottenham

Sky Sports Statto

@SkySportsStatto
Harry Kane has reached 30 goals for club & country for the 6th time in the last 7 seasons

14-15 32
15-16 32
16-17 38
17-18 52
18-19 27
19-20 34
20-21 30

Kane osui seuraavan kerran neljää minuuttia myöhemmin. Veto oikelata painui takakulmaan, ja VAR-tarkituksen jälkeen osuma myös hyväksyttiin. Spursin ykköspelaaja siirtyi yksinään liigan maalipörssin kärkeen.

WhoScored.com

@WhoScored
🆙 Harry Kane moves one goal clear in the race for the Golden Boot having now scored 1⃣9⃣ league goals this season

WhoScored.com

@WhoScored
⚽️ Most goals scored in the Premier League this season - 1⃣8⃣

🔴 Mohamed Salah
⚪️ 𝙃𝙖𝙧𝙧𝙮 𝙆𝙖𝙣𝙚

🤦‍♂️ Newcastle's lead lasted 2⃣ minutes

Ennen taukoa Giovani Lo Celso otti vielä turhan varoituksen, rikottuaan Miguel Almironia.

Syracuse Spurs

@SyracuseSpurs
If Lamela leaves this summer at least I’ll have Lo Celso to shithouse #NEWTOT

Son Heung-Min otti toiselle jaksolla tultaessa Carlos Viniciusin paikan Spurs-ryhmityksessä.

Vaikka Kane keräsi jo ensimmäisen jakson esityksellään otsikoita huutomerkein, oli vieraiden paras pelaaja pitkään Lloris. Ranskalainen joutui huippuvenytykseen lähes välittömästi toisen jakson alkajaisiksi, Almironin hakiessa tasoitusta takakulmaan.

Tasan tunnin pelin jälkeen, Lloris vaihtoi toisen kenkänsä Newcastlen kulmapotkutilanteessa. Tässä vaiheessa maalintekoyritykset kotijoukkueelle peräti 15-4.

Pohjois-Lontoon derbyssä hankkimansa pelikiellon sovittanut Érik Lamela tuli 64. minuutilla Lucas Mouran tilalle. Argentiinalainen hankki ensi töikseen varoituksen Paul Dummettille, ja hyvin pian tämän jälkeen Shelveylle – vaihto siis tuotti toivottua tulosta saman tien.

Squawka

@Squawka
Tottenham have not had a single shot in the opening 20 minutes of the second half against Newcastle.

70. minuutilla Joelinton pääsi jälleen ampumaan läheltä – vähän ohi takakulman. Heti tilanteen jälkeen Gayle poistui kentältä, jolle palasi loukkaantumisensa jälkeen Allan Saint-Maximin.

85 minuutin pelin jälkeen nähtiin tunteikasta tuuletusta, kun Arsenalista Newcastlessa lainalla pelaava Joe Willock pääsi pommittamaan tasoituksen, tilanne nyt 2-2.

Newcastle United FC

@NUFC
Level at St. James' Park!

The ball is flicked into the path of Willock who was arriving at the back-post and the Arsenal loanee slams the ball home off the underside of the bar.

[2-2]

#NUFC // #NEWTOT

Newcastle United FC

@NUFC
JOOEEEEE WILLOCCCCCKK!!!!!!!!!

Välittömästi tasoitusosuman jälkeen Lamela hankki jo kolmannen vaparin joukkueelleen lupaavalta etäisyydeltä. Erikoistilanteeseen valmistauduttaessa Gareth Bale tuli kentälle, suoraan laukomaan – pallo kuitenkin metrikaupalla yli maalin.

Otteluun annettiin neljä minuuttia lisäaikaa, jonka aikana ei osumia nähty.