Valiocast: Tuomas Virkkunen kertoo avoimesti selostamisen varjopuolista – ”Olen miettinyt, viekö tämä minulta intohimon”
Uusi Valiocastin jakso on ulkona!
Erikoisjaksossa on vieraana suosikkiselostaja Tuomas Virkkunen. Virkkusta haastelee tuttu Valiocast-ääni, Valioliiga.comin toimituksen esimies Jaakko Perttilä.
Jaksossa ruoditaan selostamista ja Virkkusta monelta eri kantilta. Virkkunen muun muassa kertoo avoimesti siitä, mitä selostamisen varjopuoliin kuuluu. Tampereella asuva futisääni on selostanut viikonloppuisin ja arki-iltaisin futista yli 15 vuoden ajan. Selostukset tapahtuvat Helsingissä, joten viikonlopputöiden lisäksi kertyy ajamista aika lailla.
– Eikö koskaan tule mitta täyteen? Perttilä kysyy.
– Suoraan sanottuna vi*uttaa ajaa tuolla marraskuun loskapas*akeleissä yöllä, kun et uskalla ohittaa ketään ja körötellä siellä rekan takana yhdeksääkymppiä motarilla. Mutta se nyt vain on niin. Nykyään mietin myös paljon turvallisuuden kannalta, Virkkunen sanoo.
Kuuntele myös: Kaikki aiemmat Valiocastin jaksot täällä!
Perttilä ja Virkkunen keskustelevat myös kyllästymisestä. Kun jalkapalloa seuraa valtavasti päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen, kyllästyykö siihen?
– Tunnen samalla lailla kuin sinäkin. Kyllä mulla on ollut noita jaksoja, Virkkunen sanoo.
– On ollut aikakausia, kun [jalkapallo] tulee korvista ulos. Jossain kohtaa mietin sitäkin, viekö tämä minulta intohimon ja motivaation. Olen käynyt kaikkea tällaista läpi päässäni.
Tuoreen jakson aiheet
- Mitä selostaminen vaatii ja miten siihen valmistaudutaan? (1:20 alkaen)
- Miten Virkkunen pyrkii kehittämään itseään selostajana? (20:14)
- Mistä Pedro-tarinassa oikein oli kyse? (32:53)
- Millainen Virkkusen polku on ollut tähän asti? (39:56)
- Mitä tulevaisuuden suunnitelmia Virkkusella on? (46:41)
- Virkkusen unohtumattomimmat ottelut ja kaikkien aikojen pelaajat (56:36)
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Manchester City voitti sarjanousijan täpärästi – loppukesän hankinnat tekivät debyyttinsä
- Hyvää vai huonoa onnea? Alex Scott alusti kaksi maalia mutta ei saanut yhtään maalisyöttöä
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan
- Jamie Carragher: Tämän pelaajan pitäisi lähteä Liverpoolista – ”Kun olen katsonut kaksi ensimmäistä ottelua…”
- Everton on nyt karussa jamassa siirtofiaskon jälkeen: ”Olen pettynyt”