Odotettua jarrua roskalehden puheille yleisön paluusta – Valioliigan tilanne edelleen täysin avoin
Kuva: Getty Images
Maanantaina levisi huhu, jonka mukaan Valioliigan viimeinen kierros voitaisiin pelata elävän, stadioneilla paikalla olevan yleisön edessä. Koska aihe koskee lähinnä englantilaisia, ja ”uutista” levitti äärimmäisen huonomaineinen The Sun -lehti, osasivat kannattajat laajalti olla innostumatta liikaa.
Kuten arvata saattaa, aviisi oikoi jutussaan mutkan jos toisen. On totta, että pääministeri Boris Johnson on vahvistanut yleisön pääsyn urheilutapahtumiin olevan mahdollista toukokuun 17. päivän jälkeen. Mikäli kehitys siis on toivotun kaltaista, on valioliigakauden viimeisellä kierroksella (23. toukokuuta) mahdollisuus sille, että yleisöä päästetään rajoitetusti katsomoihin.
Sky Sports palauttaa puheita perspektiiviin, kertomalla kaiken olevan yhä varsin auki.
Valioliiga ei ole omalta osaltaan tehnyt aiheesta minkään asteisia päätöksiä, ja Britannian hallituskin saattaa tehdä omat linjauksensa vasta toukokuun puolella, lähde kertoo.
Kuten jo ollaan useampaan otteeseen nähty, ei edes englantilainen ammattijalkapalloilu, tapahtuipa se sitten Euroopan unioniin kuuluvilla, tai siitä poistuneilla saarilla, ole asemassa jossa se pystyy ohjailemaan kansanterveydellisiä asioita laajassa mitassa.
Rokotteiden tuoma helpotus tilanteeseen sai Valioliigan johtaja Richard Mastersin ainakin vielä viime kuussa uskomaan tulevaan – tosin hänen kommentissaan ei ollut kyse tästä keväästä.
– Olemme valtavan optimistisia ensi kauden alun suhteen. Rokoteohjelma on siihen mennessä palauttanut maan jossain mielessä normaaleihin olosuhteisiin.
LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin