Miksi VAR puuttui peliin? Ex-valioliigatuomarin mielestä Zaha sukelsi selvästi: ”Se oli lahja”
Kuva: Getty Images
Entisen valioliigatuomarin Mark Clattenburgin mielestä Crystal Palacen Wilfried Zaha sukelsi selvästi saadakseen rangaistuspotkun sunnuntain kamppailussa Arsenalia vastaan.
Erotuomari Martin Atkinson nostikin Zahalle ensin keltaisen kortin sukeltamisesta, mutta sitten VAR-videotuomarointijärjestelmä puuttui peliin. Pallo vietiin lopulta pilkulle ja kortti mitätöitiin.
– Hän (Atkinson) oli myös sijoittunut täydellisesti tehdäkseen ratkaisun. Calum Chambers ojensi jalkansa, ja Zaha heittäytyi maahan. Atkinson havaitsi hänen temppunsa ja antoi keltaisen kortin, Clattenburg kirjoittaa Daily Mailissa.
– Sitten VAR tuli mukaan. He käskivät miestään kentällä pyörtämään päätöksensä ja tuomitsemaan sen sijaan rangaistuspotkun. Se oli lahja Palacelle, hän jatkaa.
Kahden maalin tappioasemassa ollut Palace kavensi pilkulta ja nousi toisella puoliajalla 2–2-lukemiin. Lopussa VAR vielä hylkäsi Arsenalin Sokrátis Papastathópoulosin maalin, joten pisteet jaettiin.
– Australialainen Jarred Gillett oli videotuomari Stockley Parkissa, ja haluaisin kuulla hänen perustelunsa, sanoo Clattenburg.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin