Kausiennakko: Chelsea
Yleistä
Viime kausien kestomenestyjä Chelsea tulee alkavalla kaudellakin taistelemaan Valioliigan voitosta. Kesän siirtomarkkinoilla rauhallisesti operoinut uusi manageri André Villas-Boas voi vielä yllättää siirtoikkunan ollessa auki. Vasta parikymmentä kuukautta manageriuraa takanaan omaaa Villas-Boas on todellisen suurennuslasin alla.
Maalivahdit
Petr Cech toimii ykkösmaalivahtina kuten viime vuosinakin. Yksi sarjan varmimmista maalivahdeista on jälleen seuran parhaita pelaajia. Kypäräpäinen maalivahti voitti viime kaudella seuran vuoden pelaaja tittelin.
Puolustus
Cole, Ivanovic, Terry, Alex, Luiz… Chechillä on apunaan yksi sarjan parhaimmista alakerroista. Erityisesti viime kaudella hankittua Luizia kannattaa pitää silmällä alkavalla kaudella. Hän väläytteli jo viime kaudella erinomaista peliään ja onkin vahva ehdokas taistelemaan avauskokoonpanon paikasta tällä kaudella.
Keskikenttä
Heikkouksia ei tältäkään sektorilta liiemmin löydy. Jos Lampard, Essien (tälläkin hetkellä loukkaantuneen), Malouda ja kumppanit pysyvät koko kauden terveenä, on keskikenttä vahva pelote niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin. Modricin hankkiminen Tottenhamista täydentäisi keskikenttää pelillisesti todella hyvin, mutta nähtäväksi jää riittävätkö Roman Abramovichin mahdollistamat varat hankintaan.
Hyökkäys
Viime kaudella jättimäisellä siirtosummalla Liverpoolista hankittu Fernando Torres ei onnistunut lunastamaan häneen kohdistuneita odotuksia loppukauden aikana. Myös Didier Drogbassa näkyi lieviä hyytymisen merkkejä 12 maalista huolimatta.
Vaikka edellä mainitut pelaajat eivät nousisi tällä kaudella tasolleen, seuran menestys tuskin jää maalinteosta kiinni. Tasolleen noustessaan Torres ja Drogba taistelevat Valioliigan maalikuninkuudesta. Torresin harjoituskausi on luvannut hyvää.
Veikkaus sijoitukseksi
1.-3.
Nosto
Uusi manageri on pitänyt hiljaiseloa siirtomarkkinoilla. Viimeistään tammikuussa on odotettavissa seuralle tyypillisiä jättihankintoja. Ilman merkittäviä vahvistuksia kesän siirtoikkunan aikanakaan seuralla ei pitäisi olla ongelmia taistella sarjan voitosta. Torresin maalivainun mystinen katoaminen lienee yksi kuumimmista puheenaiheista alkavalla kaudella.
Seuraa häntä
André Villas-Boas: seuran nuori manageri vakuutti viime kaudella Portossa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan hänen edesottamuksiaan Chelseassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla