Wenger: anteeksipyyntöjä ja ilmaisia lippuja
Viikonlopun murskajaisten jälkeen on Arsenalin manageri Arsene Wengerr joutunut massiiviseen pyöritykseen. Manchester United voitti kotonaan Tykkimiehet peräti 8-2.
Viimeksi lontoolaisia vastaan on tehty kahdeksan maalia vuonna 1896 Loughborough Townin toimesta. Wengerin aikana suurin tappio tuli 2001 myös ManUa vastaan: 1-6.
Wenger pyysi anteeksi faneilta: ”Pyydämma anteeksi ja nostamme tasoamme ja intohimoamme ensi peliin”. Hän myös korostaa, ettei usko suurilla tappiolla olevan pieniä suurempaa merkitystä. Sinänsä hyvin ristiriitainen lausahdus, kun ottaa huomioon miehen käyttäneen Valioliigan virallisen sivuston mukaan haastattelussa myös sanoja ”häpeällinen” ja ”nöyryyttävä”.
Noin 3 000 Arsenal fania saavat ilmaiset liput tai rahojen palautuksen korvaukseksi, että matkustivat Old Traffordille katsomaan katastrofiottelua.
Tykkimiesten kapteeni Robin van Persie kommentoi ottelua seuraavasti: ”Tulos olis kentän tapahtumien mukainen. Me emme vain olleet tarpeeksi hyviä. Meidän täytyy tulla toimeen sen kanssa. Emme voi paeta loukkaantumisten ja pelikieltojen taakse. Ne eivät ole tekosyitä. Heillä oli myös loukkaantumisia.”
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Arsenal kompuroi – Mikel Arteta ihmeissään
- Chelsea nuiji sarjajumbon ja nousi sarjakakkoseksi
- 90+4! Arsenalin voittoputki katkesi dramaattisesti lisäajalla
- Tottenhamissa jälleen kova vastareaktio – Thomas Frank joutui selittelemään taas
- West Ham jatkoi nousuvirettään – Fulham pahassa kierteessä
- ”Teimme sen taas” – Ruben Amorim hehkutti Man Unitedin erityspiirrettä
- Thomas Tuchel pudotti huippulupauksen maajoukkueesta: ”Yksinkertaisesti niin”
- Lisäajan draamaa! Tottenham ja Manchester United tarjosivat isoja käänteitä
- Manchester Unitedin legendan poika pitää 88 vuotta jatkuneen ennätyksen pystyssä
- Wolverhamptoniin huhuttu valmentaja laitettiin sivuun oman joukkueensa pelistä
- Tottenhamissa jälleen kova vastareaktio – Thomas Frank joutui selittelemään taas
- 90+4! Arsenalin voittoputki katkesi dramaattisesti lisäajalla
- Chelsea nuiji sarjajumbon ja nousi sarjakakkoseksi
- Manchester Unitedin legendan poika pitää 88 vuotta jatkuneen ennätyksen pystyssä
- ”Teimme sen taas” – Ruben Amorim hehkutti Man Unitedin erityspiirrettä
- Thomas Tuchel pudotti huippulupauksen maajoukkueesta: ”Yksinkertaisesti niin”
- Emiliano Martínez siirretty sivuun Aston Villan kapteenistosta
- West Ham jatkoi nousuvirettään – Fulham pahassa kierteessä
- Rúben Amorim myöntää: Man Unitedin jättihankinnalla ollut ”vaikeaa”
- Merkittävä paljastus Newcastlen Sandro Tonalin uudesta sopimuksesta