Tässä ovat Valioliigan parhaat pelipaikoillaan
Listasimme aiemmin päättyneen Valioliiga-kauden topit ja flopit.
Nyt on pelipaikkojensa parhaiden pelaajien esittelyn vuoro. Vaihtoehtoja on monia, mutta yksi maalivahti, yksi puolustaja, yksi keskikenttäpelaaja ja yksi hyökkääjä olivat lopulta omalla tontillaan ylitse muiden.
Eri mieltä saa ja pitää olla, mutta tässä ovat ainakin vahvat vaihtoehdot kauden 2025–26 parhaiksi pelaajiksi.
Maalivahti: David Raya, Arsenal
Monessako maalin pelissä David Raya otti sellaisen torjunnan, jota moni virkaveli ei ehkä olisi poiminut? Espanjalaisveskari pelasti Arsenalille sen verran pisteitä, että Rayan otteet saattoivat lopulta olla jopa ratkaisevassa asemassa mestaruuden kannalta.
Kesän MM-kisoissa Espanjalla on loistava tilanne tolppien välissä, joten Rayaa ei välttämättä nähdä kentällä, vaikka tämän kauden ansioista se ei jää kiinni. Se kertoo enemmän La Rojan tasosta kuin Rayasta. Tykkimiesten torjuja nousi tällä kaudella keskusteluihin jopa maailman parhaan maalivahdin asemasta.
Puolustaja: Gabriel Magalhães, Arsenal
Valinnan olisi aivan hyvin voinut saada myös topparipari William Saliba, mutta nyt se osui Gabriel Magalhãesiin. Brasilialainen keskuspuolustaja jatkoi edelliskaudelta tuttuja varmoja otteitaan ja oli kokonaisvaltaisesti väkevä.
Gabriel oli vaarallinen hyökkäyspäässä ja puolustuksessa hän oli maalivahti Rayalle korvaamaton apu. Brassia testataan Mestarien liigan finaalissa PSG:n säkenöivää hyökkäystä vastaan, mutta jos joku, niin Gabriel pystyy pitämään korkean tasonsa myös UCL-loppuottelussa. Hänestä homma tuskin jää kiinni.
Keskikenttäpelaaja: Bruno Fernandes, Manchester United
Kaikki kunnia muille Valioliigan keskikentän maestroille, mutta Bruno Fernandes pelasi elämänsä kauden ja teki sarjassa historiaa jakelemalla uuden maalisyöttöennätyksen.
Portugalilainen iski 21 syöttönsä lisäksi yhdeksän maalia ja oli Manchester Unitedin pelin sielu. Michael Carrickin tulo päävalmentajaksi piristi joukkuetta, mutta ei United kolmanneksi olisi yltänyt ilman Fernandesin mestarillista pelaamista. Jatkuuko supervire Portugalin paidassa MM-kisoissa?
Hyökkääjä: Erling Haaland, Manchester City
Kevätkaudelta kaikki muistavat kuivan kauden, mutta siitäkin huolimatta norjalainen oli sarjan paras hyökkääjä ja voitti maalintekijätilaston 27 onnistumisellaan.
Erling Haaland on hiljaisempina hetkinäänkin sarjan vaarallisin hyökkääjä, joka on pakko merkata ja jota on vartioitava useamman miehen voimin. Vaikutus peliin on valtava, kun kärjessä on atleettinen ja pitkänhuiskea maalitykki.
Jos Harry Kane ei olisi ollut tällä kaudella Bayern Münchenissä mielettömässä Ballon d’Or -tason iskussa, Haalandin voisi julistaa ehkä jopa koko maailman parhaaksi hyökkääjäksi. Nyt asiasta voidaan keskustella, mutta kesän MM-kisoissa Haaland on yksi ehdokkaista maalikuninkaaksi, jos Norja painelee pitkälle.
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”