Valioliigassa koettiin useita yllätystuloksia tänä viikonloppuna. Kaikki sarjanousijat ylsivät voittoihin, Arsenal koki karvaan tappion Blackburnille ja lontoolaisten tilanne muuttui entistä tukalammaksi. Manchester City koki kauden ensimmäisen pistemenetyksen ja United siirtyi ainoana puhtaalla pelillä kahden pisteen johtoon.

Blackburn – Arsenal 4-3
B: Yakubu 25 & 59, Song 50 (OM),Koscielny 68 (OM)
A: Gervinho 10, Arteta 34, Chamakh 85

Kaksi omaa maalia ja 4-3 tappio kierrosta ennen sarjan pohjalla olleelle joukkueelle. Tässä kotiinviemisiä lontoolaisille Blackburnin kanssa pelatusta vierasottelusta. Ottelu alkoi Arsenalin kannalta loistavasti, kun Gervinho iski jo 10. minuutin kohdalla johtomaalin, jonka kuittasi Yakubu tasoittamalla 25. minuutin kohdalla. Gunners lähti puoliajalle johtoasemasta, kun Arteta iski 34. minuutilla tilanteeksi 1-2. Toinen puoliaika olikin sitten Arsene Wengerille yksi katastrofi lisää…

Sekä Song että Koscielny tekivät omat maalit ja välissä Yakubu iski vielä illan toisensa. Edes Chamakhin kavennus ei ottelun lopussa auttanut vaan Arsenalin synkkä alkukausi synkkeni entisestään.

Aston Villa – Newcastle 1-1
V: Agbonlahor 13
N: Best 57

Villa ja Newcastle pelasivat 1-1 tasapelin Agbonlahorin ja Bestin maaleilla. Aston Villan Darren Bentillä oli kaksikin loistavaa maalintekopaikkaa, mutta ei onnistunut iskemään kotijoukkueella voittoa. Molemmat seurat jatkavat tappioitta sarjassa.

Bolton – Norwich City 1-2
B: Petrov 64 (rp)
N: Pilkington 37, Johnson 42

Norwich otti kauden avausvoiton tiukan ottelun päätteeksi. Bolton nousi rangaistuspotkulla vielä vajaamiehisenä maalin päähän, mutta vieraiden johto piti maalivahti John Ruddyn hyvien otteiden siivittämänä. Voitto on Norwichin ensimmäinen pääsarjatasolla sitten vuoden 1994. Boltonissa kauden loistavasti aloittanut Ivan Klasnic ajettiin ulos hänen puskettuaan Norwichin Marc Tierneytä, joka tosin lisäsi tilanteen dramaattisuutta omalla heittäytymisellään. Kontakti oli pieni, mutta kortti silti ansaittu.

Everton – Wigan Athletic 3-1
E: Jagielka 33, Vellios 84, Drenthe 90+8
W: Di Santo 31

Everton otti selkeän kotivoiton Wiganista, vaikka ensimmäisestä maalista vastasikin vierailija Wigan 31. minuutin kohdalla. Kotijoukkueen kuittaus tuli jo muutama minuutti myöhemmin, kun Jagielka tasoitti 33. minuutin kohdalla. Myös Real Madridista lainalla oleva Royston Drenthe osui yliajan lopussa.

Swansea City – WBA 3-0
S: Sinclair 14 (rp), Lita 24, Dyer 49

Swansea avasi kauden maalitilinsä ja iski samantien kolme häkkiä West Bromin verkkoon. Ensimmäistä otteluaan Swansean riveissä pelannut Lita iski heti debyytissään maalin ja käytti tilaisuutensa hyväksi, kun seuran ennätyshankinta Danny Graham ei ollut pelikuntoinen.

Wolves- QPR 0-3
Q: Barton 8, Faurlin 10, Campbell 87

Queens Park Rangers otti komean kolmen maalin vierasvoiton loistavasti kauden aloittanutta Wolvesia vastaan. Joukkueen uusi kapteeni Joey Barton heilutti tahtipuikkoa aloittamalla maalinteon jo kahdeksannella minuutilla. QPR vahvistui siirtoikkunan loppuhetkinä ja hankinnat näyttävät löytävän vireen nopeasti. Myös loukkaantumisestaan toipunut DJ Campbell avasi maalitilinsä ottelun loppuhetkillä. Tästä on Queens Parkilaisten hyvä jatkaa, kun taas susilauma joutuu etsimään virettään takaisin.

Tottenham – Liverpool 4-0
T: Modric 7, Defoe 66, Adebayor 68 & 90+3

Liverpool koki suurilukuisen tappion Tottenhamin vieraana. Ottelua sävyttivät Poolilaisten ulosajot, sillä kahden keltaisen kortin takia pihalle lensivät ensin Charlie Adam ensimmäisellä puoliajalla ja sitten toisella jaksolla Martin Skrtel. Tottenhamin lainamies Adebayor on ollut kovassa iskussa ja iski jälleen kaksi maalia.

Fulham – Man City 2-2
F: Zamora 55, Murphy 75
C: Agüero 18 & 46

Manchester City koki kauden ensimmäiset pistemenetykset, kun Fulham nousi kotikatsomonsa edessä 0-2 lukemista tasapeliin Zamoran ja Murphyn maaleilla. Kauden heikosti avannut Fulham näytti kovan venymiskykynsä ja muistutti Cityä siitä, ettei kausi tule olemaan pelkkää läpijuoksua. Agueron kaksi maalia jatkoivat miehen uskomatonta kauden alkua ja hän on Rooneyn jälkeen maalitilaston kakkosena. Fulham kovasta tuloksestaan huolimatta ainoa Valioliigaseura ilman voittoa tällä kaudella

Sunderland – Stoke 4-0
SU: Bramble 5, (OM) Woodgate 11, Gardner 28, Larsson 58

Sunderland otti kauden avausvoittonsa suurilukuisesti Stokea vastaan. Stoke, joka pelasi menneellä viikolla europelin, jäi pahasti kotijoukkueen jalkoihin. Stokella oli alla yhteensä yhdeksän tappiotonta ottelua kaikki kilpailut mukaanlukien. Peräti 11. hankintaa kesällä tehnyt Black Cats otti jo 28-minuutin jälkeen tukevan 3-0 johdon, joka piti loppuun asti.

ManU – Chelsea 3-1
M: Smalling 8, Nani 37, Rooney 45
C: Torres 46

Manchester United jatkaa ainoana puhtaalla pelillä viiden ottelun jälkeen, kun se kaatoi Chelsean mielenkiintoisessa ottelussa 3-1. Lontoolaisten kannalta ilta oli monelta osaa kaksijakoinen: tappio ei tietenkään tyydytä, mutta Fernando Torres onnistui vihdoin maalinteossa. Tuota maalia kuitenkin tuli varjostamaan ottelun loppuhetkillä tyhjästä maalista ohi ammuttu laukaus, joka pistää miettimään miehen nykytason tilannetta.

Wayne Rooney iski kahdessa aikaisemmassa ottelussa hattutemput ja tänäänkin paikkoja samaan olisi ollut. Yhden maalin mies teki, mutta vastapainoksi liukastui rangaistupotkussa ja veto lähti taivaan tuuliin. Hän myös pääsi Berbatovin kanssa kahdestaan läpi ja olisi voinut iskeä toisen maalin tilanteesta. Rooney päätti kuitenkin syöttää ja syöttö jäi vähän taakse, eikä Berbatov saanut kunnon vetoa aikaiseksi ja Ashley Cole ehti väliin. Tuloksena ManU:lle kuitenkin vakuuttava 3-1 voitto ja Cityn jäädessä tasapeliin Manchesterin punaiset ottivat kahden pisteen kaulan sarjan kärjessä.