Kausiennakko 12/13 – Top 5 managerit
Managerin panosta ei pidä väheksyä. Hyvä manageri voi keskikertaisella materiaalilla tehdä ihmeitä. Toisaalta huono manageri voi saada koko seuran sekasorron partaalle. Yksi suosii pallokontrollia, toinen vastahyökkäyksiä. Valioliiga.com kertoo totuuden sarjan parhaista managereista.
1. Sir Alex Ferguson (Manchester United)
Valioliigassa, tai oikeastaan koko jalkapalloilevassa maailmassa yksi on ylitse muiden. Vanha viskinenä, skottijäärä kärsi viime kaudella kirvelevän tappion paikallisvastustajalleen. Siitä sisuuntuneena Ferguson hankki Shinji Kagawan ja Robin van Persien, jotka Valioliiga.comin arvion mukaan riittävät mestaruuteen. Ferguson on aika ajoin isketty kanveesiin, mutta tyrmäystä seuranneelle kaudelle United on aina tullut iskussa. Niin nytkin.
2. David Moyes (Everton)
David Moyes on tehnyt pitkäjänteistä työtä Evertonin peräsimessä. Joukkue ei joudu syöksykierteisiin hänen ansiostaan. Toki materiaali on rajoittava tekijä, mutta Moyes osaa repiä siitä kaiken irti. Tasaisten sijoitusten putki kärkiseurojen takana saa jatkoa niin kauan, kuin manageri pysyy seurassa. Moyesia on jo pitkään ennakoitu Fergusonin seuraajaksi Manchester Unitediin.
3. Brendan Rodgers (Liverpool)
Rodgers luotsasi Swansean viime kaudella sensaatiomaisesti sijalle 11. Erityisen kunnioitettava on pelitapa, jota joukkue käytti koko kauden ajan. Nyt Rodgers on Liverpoolissa, mutta ideologia ei ole kadonnut mihinkään. Kesän aikana Poolin pelaajat ovat opetelleet pallonhallinnan ja lyhytsyöttöpelin aakkosia, joista ei ollut tietoakaan Kenny Dalglishin aikakaudella. Jos Rodgers saa joukkueensa tasapainon kuntoon ja jos hyökkääjät löytävät maalijyvänsä, Rodgersia tullaan pitämään erinomaisena managerina. Valitettavasti pahimmissa skenaarioissa Rodgers saa potkut jo syksyn aikana. Valitettavaa se on siksi, että Rodgers on jo nyt erinomainen manageri, kaikkeen hänkään ei pysty.
4. Paul Lambert (Aston Villa)
Lambert on jokseenkin uusi tuttavuus Valioliigan seuraajille. Viime kauden päätteeksi Villaan siirtynyt skotti teki loistavaa työtä Norwichin peräsimessä. Perättäiset sarjanousut Ykkösliigasta Mestaruussarjaan ja Mestaruussarjasta Valioliigaan kertovat kaiken oleellisen. Viime kaudella Kanarianlinnut sijoittui Swansean tapaan sensaatiomaisesti 12:neksi. Nyt Lambertilla on käsissään selvästi parempi materiaali, jonka heikkouden taakse ei enää voi mennä, jos esitykset eivät vastaa odotuksia. Todennäköisesti Villalla ei ole kuitenkaan hädän päivää uuden managerin ollessa puikoissa.
5. Roberto Mancini (Manchester City)
Mancinia ei voi jättää huomioimatta, koska City voitti viime kaudella mestaruuden. Mestaruus oli pelaajien, ei managerin voittama. Italialaismanageri söi sanojaan siihen malliin kauden mittaan, ettei häntä voi enää ottaa täysin vakavasti. Yhden asian Mancini teki silti hyvin. Hän piti täydessä kaaoksessa pyörivän seuran jollain tavalla kasassa. Alkanut kausi näyttää toteen, onko Mancini pitkällä tähtäimellä oikea manageri Cityn kaltaiseen seuraan.
- Ange Postecoglou kummaksuu Valioliigan käsivirhesääntöjä – ”En tiedä miten näitä pystyy torjumaan”
- Jättinöyryytys kotinurmella ei uhkaa Valioliiga-valmentajan työpaikkaa – ”Uskon siihen 100-prosenttisesti”
- Näin Mauricio Pochettino arvioi Chelsean ongelmia: ”Joudumme maksamaan liikaa”
- Newcastle järjesti käsittämättömät murskajaiset Valioliigassa
- Declan Rice joutui jättämään derbyn kesken – Mikel Arteta kertoi syyn
- Chelsealle taas lunta tupaan oikein urakalla – Pochettino: ”Tietenkin omistajat ovat pettyneitä”
- Pohjois-Lontoon derbyssä nähtiin neljän maalin trilleri – Chelsean surkea alkukausi sai jatkoa
- Maailmanmestari oli aikoinaan siirtymässä Tottenhamiin – seura maksoi tietämättään taksikyydin Arsenal-valmentajan luokse: ”Halusivat pitää kaiken salaisena”
- Marcus Rashford auto-onnettomuudessa voittoiltana
- Adam Lallana vertailee Roberto De Zerbiä ja Jürgen Kloppia – ”Iso veli, jota minulla ei koskaan ollut”
- Declan Rice joutui jättämään derbyn kesken – Mikel Arteta kertoi syyn
- Näin Mauricio Pochettino arvioi Chelsean ongelmia: ”Joudumme maksamaan liikaa”
- Maailmanmestari oli aikoinaan siirtymässä Tottenhamiin – seura maksoi tietämättään taksikyydin Arsenal-valmentajan luokse: ”Halusivat pitää kaiken salaisena”
- Newcastle järjesti käsittämättömät murskajaiset Valioliigassa
- Asiantuntijalta murska-arvio Pohjois-Lontoon derbystä – ”He tulevat teurastamaan heidät”
- Chelsealle taas lunta tupaan oikein urakalla – Pochettino: ”Tietenkin omistajat ovat pettyneitä”
- Steven Gerrard katuu lähtöään Liverpoolista: ”Jos olisin tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan…”
- Pep Guardiolalta kovaa palautetta ulosajetulle Man City -pelaajalle
- Jättinöyryytys kotinurmella ei uhkaa Valioliiga-valmentajan työpaikkaa – ”Uskon siihen 100-prosenttisesti”
- Elokuussa fanit buuasivat Evertonin sankarille – nyt tarina oli toinen