Arsenalille voitto – Citylle onnekas tasapeli
Arsenal voitti Olympiakosin kotonaan 3-1. Manchester Cityn oli tyytyminen 1-1 -tasapeliin Borussia Dortmundia vastaan.
Arsenalilla ei lopulta ollut lainkaan vaikeuksia keskiviikkoillan Mestarien liiga -kamppailussa. Gervinho aloitti maalinteon 42. minuutilla. Olympiakos taisteli itsensä tasoihin pari minuuttia myöhemmin Kostas Mitrogloun maalilla. Lukas Podolskin maali vei Arsenalin uudestaan johtoon. Aaron Ramsey viimeisteli loppulukemat lisäajalla. Voiton myötä Arsenal jatkaa lohkossaan puhtaalla pelillä.
City ja Dortmund tasasivat pisteet harvinaisen viihdyttävässä trillerissä. Molemmat joukkueet hukkasivat ensimmäisellä puoliajalla paikan toisensa jälkeen. Maalivahdit, maalipuut ja heikko viimeistely piti ottelun maalittomana. Toisella puoliskolla Saksan hallitseva mestari otti ohjat käsiinsä. Marco Reus vei vierailijat johtoon tunnin pelin jälkeen. Joe Hart piti huipputorjunnoillaan Cityn pystyssä lisäajalle, jolloin Mario Balotelli tasoitti ottelun rangaistuspilkulta. Piste oli Citylle kauden ensimmäinen Mestarien liigassa. Tasoitus oli äärimmäisen tärkeä, sillä mikäli Dortmund olisi voittanut, saksalaiset olisivat nousseett Real Madridin vanavedessä jo kuuteen pisteeseen. Nyt Dortmundilla on pisteitä neljä.
LUE MYÖS:
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina

- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”