Cardiff aktiivisena siirtomarkkinoilla
Ranskan pääsarjassa pelaava Toulouse on hyväksynyt Cardiffin tarjouksen Etienne Capouesta. Ranskalaisen Capouen siirto Valioliigan nousijajoukkueeseen on enää kiinni miehestä itsestään.
Cardiffin uskotaan tarjonneen Toulouselle 9 miljoonaa puntaa puolustavasta keskikenttäpelaajasta.
”Meidän pitää nyt keskustella Capouen ja hänen neuvonantajiensa kanssa, hekin ovat olleet puheissaan hyvin ammattimaisia.” Cardiff-luotsi Malky Mackay kertoo. ”Olemme käyneet jatkuvaa keskustelua heidän kanssaan viimeisen viikon aikana ja Toulousen on toiminut loistavasti kanssamme.” nuori valmentaja jatkaa.
Lähtökuopissa olevan Capouen on arveltu suosivan Espanjaa seuraavana kohteenaan, mutta Atletico Madrid ei ole vielä päässyt sopimukseen siirtosummasta. Myös Tottenham, Arsenal, Liverpool ja Everton ovat yhdistetty 25-vuotiaaseen ranskalaiseen.
Tähän mennessä Cardiff on onnistunut kaappaamaan kesän aikana vain tanskalaisen Andreas Corneliuksen ja Derby Countyn John Brayfordin. Walesilaiset ovat kuitenkin saamassa vahvistuksen maalivahtiosastolleen, sillä Brentfordin Simon Mooren, 23, uskotaan allekirjoittavan sopimuksen Cardiffin kanssa alkuviikosta.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä

- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta