Chelsea tekemässä Eto’osta tarjousta
Huhumylly Samuel Eto’on ympärillä on kasvanut siitä lähtien kun uutinen venäläisseura Anzhi Mahatshkalan omistajan Suleiman Kerimovin rahavaikeuksista tuli julkisuuteen. Dagestanissa pelaava seura aikoo pienentää huomattavasti pelaajabudjettiaan, ja Eto’o 20 miljoonan euron vuosiansioillaan on varmasti listalla ensimmäisenä.
Eto’o on jo ilmaissut ihailunsa entistä Inter-manageri José Mourinhoa kohtaan, ja totesi että pelaisi mielellään vielä lempivalmentajansa alaisuudessa. Parivaljakko tuntee toisensa hyvin Inter- ajoiltaan, ja Mourinho yritti ostaa kamerunilaistähden jo ensimmäisen Chelsea-pestinsä aikana Didier Drogban kärkipariksi.
Mourinho on julkisesti ilmoittanut tavoittelevansa ainoastaan Manchester Unitedin Wayne Rooneyta mutta silloin ei ollut vielä tietoakaan Anzhin talousvaikeuksista. United on myös ilmoittanut, ettei se halua myydä tähtipelaajaansa millään hinnalla toiselle mestarikandidaatille.
Chelsea yritti alkukesästä tavoitella sekä Radamel Falcaota että Edinson Cavania, mutta hyökkääjätähdet siirtyivät uusrikkaisiin ranskalaisseuroihin AS Monacoon ja PSG:hen. Jos Mourinho epäonnistuu Wayne Rooneyn tavoittelussa, katseet siirtyvät varmasti Eto’ohon. Chelsea on myös ainoa hyökkääjää etsivä seura, jolla on varaa maksaa entisen Barcelona-tähden palkka.
Jos Rooneyn siirto ei onnistu, Chelsean pitää toimia nopeasti ennen siirtoikkunan loppua saadakseen Eto’o riveihinsä. Chelsean huhutaan valmistelevan viiden miljoonan punnan tarjousta Eto’osta, jolla on vielä vuoden verran rahakasta sopimustaan jäljellä.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä

- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta