Näkökulma: Arsenalin rinki kapea Özilistä huolimatta
Arsenalin valmentaja Arsène Wenger lupasi päivää ennen siirtoikkunan loppua yllättävänsä kaikki vielä siirtomarkkinoilla, vaikka aikaa oli enää jäljellä 24 tuntia. Wenger lunasti lupauksensa. Moni ei varmasti uskonut vielä muutama päivä sitten, että Real Madridin saksalaistähti Mesut Özil siirtyisi tykkimiesten riveihin täksi kaudeksi. Yllätyksen arvoa lisäsi tieto siitä, että Arsenal ylitti aikaisemman siirtoennätyksensä lähes 30 miljoonalla eurolla.
Arsenalin fanit saivat vihdoinkin kaipaamansa tähtihankinnan vuosien kitsastelun jälkeen. Siirto osoitti että Wenger on valmis käyttämään suuria summia tähtihankintoja varten, vaikka 50 miljoonan euron käyttö yhteen pelaajaan ei varmastikaan ollut helppo päätös taloustieteiden maisterille. Ranskalaisvalmentaja painotti koko kesän ajan, että Arsenal tulee hankkimaan ainoastaan laadukkaita pelaajia, eikä hän lähde ostamaan pelaajia ainoastaan sen takia, että Arsenalilla on vihdoinkin käyttää rahaa pelaajaostoksiin stadionprojektin jälkeen. Özilin kaappaus oli osoitus, että nykyisessä Arsenalin siirtopolitiikassa laatu korvaa määrän.
Mesut Özil oli kuitenkin Wengerin ainoa profiilihankinta siirtoikkunan aikana, eikä hyökkäävän keskikentän paikka ollut se mihin Arsenal eniten tarvitsee vahvistusta. Vaikka Arsenal kaappasi Mathieu Flaminin takaisin seuraan ilmaisella siirrolla, ei ranskalainen keskikenttämies edusta sellaista keskikentän pohjan profiilipelaajaa, mitä Arsenal oikeasti tarvitsee. Samaan aikaan Pohjois-Englannissa Manchester United hankki pelaajan joka olisi sopinut Arsenaliin täydellisesti: Belgialaistähti Marouane Fellaini.
Arsenalin rinki on edelleen kapea loukkaantumisten takia. Topparipari Mertesacker-Koscielny on ehdottomasti liigan eliittiä, mutta jommankumman loukkaantuessa joukkueelta ei löydy tällä hetkellä tervettä korvaajaa. Thomas Vermaelenin paluun ajankohdasta ei vielä ole tarkkaa tietoa, ja tuntien miehen loukkaantumishistorian, belgialaistoppari voi olla sivussa vielä pitkään. Jos Vermaelen palaa kuitenkin pian ja pelaa samalla tasolla kuin debyyttikaudellaan, Arsenalilla on kolme erinomaista topparia käytössään.
Robin van Persien lähdön jälkeen Arsenal ei ole vielä onnistunut korvaamaan hollantilaiskärkeä maailmanluokan hyökkääjällä. Yli kahdeksan vuotta ilman pokaalia pelannut Arsenal havitteli kesän aikana lukuisia profiilikärkiä, kuten Liverpoolin Luis Suarézia, nykyisin Napolissa pelaavaa Gonzalo Higuaínia, sekä viimeisimpänä lainasiirrolla Chelsean Demba Ba’ta, mutta kukaan ei tarttunut haaviin. Lukas Podolskin ollessa sivussa vielä 2-3 kuukautta Wenger saa pitää sormensa ristissä että hyvin kautensa aloittanut ranskalaiskärki Olivier Giroud pysyy kunnossa.
Maalivahtiosastolla ei Arsenalilla ole suurempaa hätää, sillä Palermon 27-vuotias italialaisvahti Emiliano Viviano siirtyi seuraan vuoden lainasiirrolla. Vaikka Arsenal oli alun perin QPR:n Júlio Césarin sekä Valencian Vicente Guaitan perässä, Vivianon lainasiirto saattaa olla paras ratkaisu Arsenalin kannalta. Nykyinen ykkösvahti Wojciech Szczesny on esittänyt uransa alkuvaiheilla vaihtelevia otteita, mutta on kuitenkin parhaana päivänä Valioliigan parhaita maalivahteja. Nyt Szczesnyllä on tämä kausi aikaa näyttää, että hän ansaitsee ykkösmaalivahdin paikan. Vivianon hankinta varmasti pitää kilpailun korkealla. Lukas Fabianski saa todennäköisesti tyytyä liigacupin otteluihin.
Kaiken kaikkiaan Arsenalin siirtokesä näyttää paljon paremmalta kuin miltä muutama päivä sitten vaikutti. Faneilla on kuitenkin aiheellista olla hieman skeptisiä. Toisin kuin tykkimiesten pahimmilla kilpailijoilla, Arsenalilla ei ole edelleenkään heittää jokaiselle pelipaikalle kelvollista korvaajaa tämänhetkisten loukkaantumisten takia. Jos Abou Diaby, Lukas Podolski, Mikel Arteta, Alex Oxlade-Chamberlain ja Vermaelen palaavat ilman takaiskuja terveiden kirjoihin, Arsenalin rinki on kuitenkin todella vahva. Wengerin ihanneavaus ei myöskään kalpene muiden rinnalla Valioliigassa.
Kaikkien rahojen sijoittaminen yhteen profiilipelaajan oli Wengeriltä olosuhteiden pakossa tehty riski, ja aika näyttää oliko ranskalainen oikeassa. Jos ei ollut, Arsenalin fanit saavat odottaa jälleen tammikuun siirtoikkunaa kynsiä pureskellen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan