Man Unitedin ex-valmentaja: De Gea oli laiska ja söi liikaa tacoja
Manchester Unitedin entisen maalivahtivalmentaja Eric Steelen mukaan työnteko David De Gean kanssa ei ollut helppoa. De Gealla oli vaikeuksia sopeutua uuteen maahan siirryttyään Manchesteriin.
– Hänen kuusi ensimmäistä kuukautta Manchesterissa olivat kauheita. Hänen ongelmansa aiheutti turhautumista valmentajissa, kertoo Steele.
– Hän painoi alimmillaan 71 kiloa. Teimme töitä kentällä sekä sen ulkopuolella tehdäksemme hänestä vahvemman. Muutimme hänen elämäntyylin. De Gea suoritti harjoitukset ja pyysimme häntä tulemaan iltapäivällä takaisin. Hän vastasi ”Miksi?”.
De Gea valittiin pelaajayhdistyksen äänestyksessä viime kauden parhaaksi maalivahdiksi. Nuori maalivahti saa myös kehuja Steeleltä.
– Rauhallisuus, maltillisuus ja henkinen vahvuus. Mikään ei horjuta häntä. Ei edes pelaaminen 76 000 katsojan edessä. Vain harva pystyy käsitellä sellaista.
– Hänellä oli ongelmia elämäntyylissä. Hän saattoi nukkua kaksi tai kolme kertaa päivän aikana. Päivän tärkeimmän aterian hän nautti illalla. Hän söi myös liikaa tacoja. Harjoittelimme paljon kuntosalilla ja De Gea ei pitänyt siitä. Meidän oli pakko tehdä hänestä fyysisesti vahvempi.
De Gea oli myös laiska opettelemaan englantia. Steelen piti ottaa espanjan kielen kursseja, jotta pystyi kommunikoimaan nuoren maalivahdin kanssa.
– Meidän piti pystyä kommunikoimaan koko ajan, joten minun piti opiskella espanjaa. Kehotin häntä opiskelemaan englantia, mutta hän oli laiska oppimaan.
De Gea on hiljalleen sopeutumassa uuteen maahan. Steelen mukaan kaikki ei ole silti vielä kunnossa.
– Kysymyksiä riittää edelleen. Hän asuu valtavassa talossa vanhempiensa kanssa. De Gealla on kaunis tyttöystävä, joka asuu Barcelonassa. Kehotimme De Geaa muuttamaan omaan kotiin.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta