Arsène Wenger väittää Cristiano Ronaldosta kertovassa dokumentissa, että Sporting Lissabonissa pelannut portugalilainen oli aikanaan lähellä siirtyä Arsenaliin Manchester Unitedin sijasta.

Ranskalainen kertoo, että 18-vuotiaalle Ronaldolle oli jo painatettu paita numerolla yhdeksän.

Siirto Lontooseen kuitenkin kariutui, kun aikanaan Sporting Lissabonia valmentanut Carlos Queiroz siirtyi Manchester Unitediin kakkosvalmentajaksi. Queiros tunsi Ronaldon ja sai houkuteltua tämän Old Traffordille.

̶ Elämä on sellaista. Teet parhaasi mutta huomaat, että jotkut ihmiset ovat vahvempia kuin sinä. Niin voi käydä, ranskalaisvalmentaja sanoo.

Wenger kertoo myös oman mielipiteensä Ronaldon ja Lionel Messin suhteen.

̶ Ronaldo on valmis urheilija ja totaalisen tehokas. Messi on taiteilija, joka tekee mitä muut eivät pysty.

Arsenal-käskijä otti kantaa myös Gareth Balen tulevaisuuteen Real Madridissa.

Balella on vielä paljon matkaa, jos vertaa Ronaldon saavutuksiin. On jännittävää nähdä mitä Ronaldo-Bale kaksikko saa aikaan.

Lähde. espn