Swansealle kirvelevä loppuhetkien pistemenetys Eurooppa-liigassa

Venäläinen Kuban Krasnodar sai nipistettyä tasapelin Liberty Stadiumilta Eurooppa-liigan alkulohkon ottelussa Swanseaa vastaan. Muuten varsin tapahtumaköyhän ottelun epäonnensoturiksi päätyi kotijoukkueen maalivahti Gerhard Tremmel, joka aiheutti Kubanille rangaistuspotkun aivan ottelun viimeisillä sekunneilla.
Kamppailu käynnistyi varsin verkkaisesti, ja ensimmäistä kunnon tilannetta saatiin odottaa reilut 20 minuuttia. Jonjo Shevley pääsi yrittämään maalintekoa, mutta laukaus suuntautui ohi maaliin. Puolittaisia tilanteita nähtiin kummassakin päässä, mutta pääpiirteittäin ensimmäinen puoliaika oli tunnusteleva.
Merkille pantavaa oli, ettei Swansea ennen puoliaikaa saanut syöttörumbaansa rullaamaan, ja joukkue itseasiassa yritti varsin usein tavoitella Michua ja Wilfried Bonya pitkillä palloilla.
Toisella puoliajalla Joutsenien syötöt alkoivat löytää omat pelaajat, mutta kotijoukkueen hyökkääjien liikkeen puute teki Kubanille puolustamisen helpoksi. Vastapainoksi vierailijoiden hyökkäykset olivat vähintään yhtä heikkoja.
Noin tunnin kohdalla Michael Laudrup teki tuplavaihdon, joka piristi kotijoukkuetta. Dwight Tiendalli sekä passiivisesti pelannut Bony tekivät tilaa Ángel Rangelille ja Àlvaro Vázquezille. Maalia ei tarvinnut kauaa odotella. Hyvän kuvion päätteksi pallo päätyi Alejandro Pozuelolle, jonka älykäs chippi löysi Michun, joka tökkäsi pelivälineen ohi Kuban-vahti Aleksandr Belenovin.
Peli oli maalin jälkeen täysin Swansean hallussa, eikä Kuban vaikuttanut joukkueelta, joka voisi saada vielä maalin aikaiseksi. Toisin kävi ja ikävimmällä mahdollisella tavalla. Kun tuomarin antamaa kahden minuutin lisä-aikaa oli vain muutamia sekuntteja jäljellä, kaatoi Tremmel vierailijoiden Ibrahima Baldén rangaistuspotkun arvoisesti. Englannissa uransa aikana lähes sata ottelua pelannut Djibril Cissé sijoitti pallon varmasti ohi Tremmelin. Ottelu loppui käytännössä heti maalin jälkeen.
Swansea jatkaa kiperästä pistemenetyksestä huolimatta lohkonsa kärjessä pisteen Valencian edelllä. Liigassa walesilaiset kohtaavat sunnuntaina West Hamin kotonaan.
Myös Mestaruussarjan keskikastikahinoissa taisteleva FC Wigan pelasi Eurooppa-liigaa torstaina. Joukkue tasasi pisteet Roman Eremenkon Rubin Kazanin kanssa kotiluolassaan DW Stadiumilla.
Kokoonpanot
Swansea City
25 Gerhard Tremmel
2 Jordi Amat
3 Neil Taylor
4 Chico Flores
19 Dwight Tiendalli -> Ángel Rangel (59.)
8 Jonjo Shelvey
21 José Cañas
24 Alejandro Pozuelo
9 Michu
10 Wilfried Bony -> Álvaro Vázquez (59.)
12 Nathan Dyer -> Roland Lamah (77.)
Kuban Krasnodar
23 Aleksandr Belenov
2 Igor Armaş
4 Xandão
17 Artyom Fidler
25 Aleksei Kozlov
28 Lorenzo Melgarejo -> Gheorge Bucur (63.)
10 Charles Caboré
15 Maksim Zhavnerchik
71 Ivelin Popov -> Ibrahima Baldé (76.)
90 Arsen Khubulov -> Vladislav Ignatyev (68.)
9 Djibril Cissé
Maalit
Swansea City – Kuban Krasnodar 1-1
1-0 Michu (68.)
1-1 Cissé rp. (90+3)
FC Wigan – Rubin Kazan 1-1
0-1 Prudnikov (15.)
1-1 Nick Powell (40.)

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin