Manchester City voitti TsSKAn – varmisti jatkopaikkansa
Manchester City ei antanut TsSKA Moskovan yllättää itseään Mestarien liigan ottelussa. Lohkovaiheen neljännen kierroksen ottelussa maalit merkittiin kotijoukkueelle 5-2. Álvaro Negredo paukutti hattutempun.
City aloitti ottelun vahvasti. Peli ehti vanheta vain pari minuuttia, kun David Silva kaadettiin ja pallo vietiin pilkulle. Sergio Agüero latasi pallon maaliin.
Seydou Doumbia oli oikeastaan ainoa vierasjoukkueen pelaaja, joka pääsi maalipaikkoihin. Ensimmäinen yritys painui yli City-maalin, jota vartioi toista kertaa putkeen Costel Pantilimon.
Agüeron huippuilta sai jatkoa 20 minuutin kohdalla. Nopea käännös rangaistusalueella ja sijoitus takakulmaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin Negredo jakoi pelivälineen pallonriiston jälkeen Agüerolle. Tällä kertaa argentiinalainen pelasi takaisin espanjalaishyökkääjälle, joka puttasi tyhjään maaliin.
Doumbia kavensi lisäajalla, mutta toisella puoliajalla ottelu jatkui Cityn komennossa. Yaya Touré nosti linjan yli Samir Nasrille. Ranskalainen pelasi epäitsekkäästi Negredolle, joka teki jo illan toisen maalinsa tyhjiin.
Doumbia kavensi jälleen, tällä kertaa rangaistuspotkusta. Illan viimeiseksi se ei jäänyt. Lisäajan toisella minuutilla Negredo viimeisteli hattutemppunsa puskemalla James Milnerin keskityksen verkkoon.
Voiton myötä City varmisti jo neljän ottelun jälkeen paikan 16 parhaan joukossa. Toinen varma jatkaja on Bayern München, joka voitti omassa ottelussaan Viktoria Plzenin.
Mestarien liiga tiistaina
FC Kööpenhamina – Galatasaray 1-0 (1-0) 1-0 Daniel Braaten (6.) Juventus – Real Madrid 2-2 (1-0) 1-0 Arturo Vidal rp. (40.) 1-1 Cristiano Ronaldo (52.) 1-2 Gareth Bale (60.) 2-2 Fernando Llorente (65.) Manchester City – TsSKA Moskova 5-2 (3-1) 1-0 Sergio Agüero rp. (3.) 2-0 Sergio Agüero (21.) 3-0 Álvaro Negredo (30.) 3-1 Seydou Doumbia (45+1.) 4-1 Álvaro Negredo (51.) 4-2 Seydou Doumbia rp. (71.) 5-2 Álvaro Negredo (90+2.) Olympiakos – Benfica 1-0 (1-0) 1-0 Konstantinos Manolas (14.) Viktoria Plzen – Bayern München 0-1 (0-0) 0-1 Mario Mandzukic (65.) PSG – Anderlecht 1-1 (0-0) 0-1 Demy De Zeeuw (69.) 1-1 Zlatan Ibrahimovic (70.) Real Sociedad – Manchester United 0-0 Shakhtar Donetsk – Bayer Leverkusen 0-0LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta