David Moyes: Otan vastuun joukkueen heikosta vireestä
Kuva: Getty Images
David Moyes on myöntänyt olevansa vastuussa Manchester Unitedin heikosta vireestä. Ensimmäistä kauttaan Red Devilsiä valmentava manageri kuvaili alkuaan raskaaksi ja skotin mielestä joukkueella on vielä paljon parannettavaa. Viime kevään mestarit ovat tällä hetkellä Valioliigassa vasta yhdeksäntenä 13 pistettä sarjaa johtavaa Arsenalia perässä.
Hävittyään keskiviikkona Evertonille ja lauantaina Newcastlelle on United vaarassa kärsiä kolmannen perättäisen tappion kuuden päivän sisään kotikentällään. Edellisen kerran tämä tapahtui kaudella 1962-63. Tuolloin joukkue jäi sir Matt Busbyn alaisuudessa 19. sijalle. United isännöi tänä iltana Shakhtar Donetskia Mestarien liigan lohkovaiheen päätösottelussa.
– Otan täyden vastuun tuloksista. Toistaiseksi joukkue on pärjännyt Mestarien liigassa, muttei Valioliigassa. Suurin muutos on se, että seuraa 26-vuotta valmentanut manageri on lähtenyt, joten koko seura on nyt siirtymäajassa, Moyes kommentoi The Guardianille.
United-managerin mukaan joukkueella riittää parannettavaa jokaisella osa-alueella. Moyes myös kertoi, miten rankkaa skotilla on ollut vastata Unitedin heikoista tuloksista.
– Mielestäni voisimme tehdä jokaisen asian paremmin. Voisimme pelata paremmin yhteen, syötellä paremmin luoda paremmin maalipaikkoja ja puolustaa paremmin. Yritämme kehittyä kaikessa. Viimeisissä otteluissa meiltä on myös puuttunut onnea, joka olisi voinut kääntää pelit eduksemme.
– Täällä odotetaan, että kaikki pelit voitetaan. Pelaajia sattuu, koska he ovat tottuneet voittamaan. He välittävät todella paljon tästä joukkueesta ja koko seurasta.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista