Liverpool moppasi Tottenhamilla White Hart Lanen nurmikkoa
Kuva: Getty Images
Sunnuntai-illan herkkupalassa Tottenham isännöi Liverpoolia. Voittajasta ei lopulta jäänyt epäselvyyttä, sillä vierailijat nappasivat ottelusta muhkean 0-5-voiton. Voitto on Poolin suurin koskaan White Hart Lanella.
Ensimmäinen puoliaika oli Liverpoolin hallintaa. Uskomattomassa vireessä oleva Luis Suárez siirsi vierailijat johtoon kun ottelua oli pelattu reilu vartti. Kovan rouhinnan jälkeen uruguyalainen onnistui sijoittamaan pallon ohi Hugo Lloriksen.
Kun ottelua oli pelattu puolisen tuntia, sai Tottenham lisää jobinpostia, kun Sandro loukkasi jalkaansa. Brasilialainen ei pystynyt jatkamaan peliä, joten hänen tilalleen vaihdettiin Lewis Holtby.
40. minuutin kohdalla Pool osui toistamiseen. Ensin Suárez pääsi yrittämään maalintekoa useaan otteeseen, mutta kuin ihmeenkaupalla Lloris kesti. Lopulta kuitenkin Jordan Henderson pääsi laukomaan pallon verkkoon ranskalaisvahdin ollessa ulkona maalistaan.
Toinen puoliaika alkoi samalla tavalla kuin ensimmäinen loppui, eli Liverpoolin myllytyksellä. Vierailijoilla oli mahdollisuus siirtyä jo kolmen maalin johtoon, kun Raheem Sterling löysi Mamadou Sakhon pään takatolpalta. Vaikka ranskalainen pääsi puskemaan palloa lähes maaliviivalta, osui hän tolppaan. Tilanne jatkui siis 0-2-tilanteessa.
Reilun tunnin kohdalla Spursin peli alkoi näyttää taputellulta. Kotijoukkueen keskikenttäpelaaja Paulinho lähetettiin suihkuun suoralla punaisella, kun brassi potkaisi Suáresta varsinaisella hevospotkulla suoraan vatsaan.
Vartti ennen loppua Liverpool antoi ottelulle viimeisen niitin, kun John Flanagan vei punanutut komealla tavalla 0-3-johtoon uransa ensimmäisellä Valioliiga-maalillaan.
Suárez ja Sterling kaunistelivat lukemia vielä kahdella osumalla. Ensiksi uruguyalainen tsippasi pallon upeasti ulkosyrjällä takakulmaan, tehden 17. maalinsa tällä kaudella. Hetkeä myöhemmin nuori Sterling kasvatti johdon jo viiteen maaliin kauden toisella osumallaan.
Voitolla Liverpool nousi sarjataulukossa takaisin toiseksi, kun Tottenham jatkaa urakkaansa seitsemänneltä sijalta.
Valioliiga sunnuntaina
Aston Villa – Manchester United 0-3 0-1 Danny Welbeck (15.) 0-2 Danny Welbeck (18.) 0-3 Tom Cleverley (52.) Norwich – Swansea 1-1 0-1 Nathan Dyer (12.) 1-1 Gary Hooper (45+4) Tottenham – Liverpool 0-4 0-1 Luis Suárez (18.) 0-2 Jordan Henderson (40.) 0-3 John Flanagan (75.) 0-4 Luis Suárez (84.) 0-5 Raheem Sterling (89.)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä