Manchester United on vahvistanut, että Marouane Fellainin ranneleikkaus on suoritettu. Seura uskoo vamman pitävän 26-vuotiaan Belgian maajoukkuepelaajan kaksi kuukautta sivussa. Fellaini loukkaantui jo lokakuun Mestarien liigan ottelussa Shakhtar Donetskia vastaan, mutta on pelannut sen jälkeen varauksella. Keskikenttäpelaajalta on jäämässä väliin muun muassa tärkeät Valioliigaottelut Tottenhamia ja Chelseata vastaan. Syyskuussa 27 miljoonan punnan siirtosummalla Unitediin Evertonista saapunut Fellaini on kärsinyt vaikeuksista sopeutua uuteen seuraansa. Belgialaiselta ei ole toistaiseksi avannut maalitiliään vaikka viime kaudella Toffees-paidassa osumia syntyi peräti 11. United-manageri David Moyesin mukaan selkävaivat ovat pitäneet Fellainin lähes koko joulukuun sivussa. – Fellainilla on ollut selkävaivoja joiden toivoin parantuneen, mutta aion lähettää hänet uusiin kuvauksiin. Toivomme hänen selkänsä parantuvan kymmenessä päivässä. Lähde: Sky Sports

LUE MYÖS: