Manchester United nousi voittoon vaikean kaavan kautta
Kuva: Getty Images
Manchester United nappasi kolmannen perättäisen voittonsa, kun joukkue ryösti pisteet Hullin kotikentältä jouduttuaan ensin kahden maalin takaa-ajoasemaan. Heikon alun jälkeen Red Devils oli lopulta Tigersia etevämpi lukemin 2-3. United nousi voitollaan sarjataulukossa kuudenneksi.
Ottelu sai yllättävän alun, kun Hull siirtyi johtoon vain neljän minuutin pelin jälkeen James Chesterin viimeistellessä pallon kasvattajaseuransa verkkoon. Unitedin karmea alku sai jatkoa 13 minuutin kohdalla. Jonny Evans antoi syötön suoraan Tigersin David Meylerille, jonka matala laukaus upposi Evansin kautta David De Gean taakse.
Vieraat saivat kavennuksen 19. minuutilla. Wayne Rooney keskitti vapaapotkusta Chris Smallingille ja englantilaispuolustaja puski pallon ohi Allan McGregorin. Hieman ensimmäisen puoliskon puolivälin jälkeen United tuli jo tasoihin. Danny Welbeck antoi syötön taakseen Rooneylle, joka ampui pallon kovalla voimalla Hulllin verkkoon.
Toisen puoliajan alussa isännät vaihtoivat maalivahtia McGregorin jouduttua jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi. Skottia tuuraamaan saapui kokenut Steve Harper.
62 minuutin kohdalla Hull sai kullanarvoisen tilaisuuden siirtyä kolmannen kerran ottelussa johtoon. Unitedin onneksi Alex Bruce puski kuitenkin pallon ylärimaan. Kolme minuuttia myöhemmin vieraat siirtyivät 2-3-johtoon Chesterin puskettua pallon epäonnisesti omaan maaliin.
Ottelun loppuhetkillä United sai vielä ulosajon Antonio Valencian hankittua illan toisen varoituksensa. Ulosajosta huolimatta Hull ei onnistunut enää maalinteossa, joten United voitti Boxing Dayn avausottelun lukemin 2-3.
Maalit:
1-0 James Chester (4) 2-0 David Meyler (13) 2-1 Chris Smalling (19) 2-2 Wayne Rooney (26) 2-3 James Chester om (66)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan

- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella