Arsenal, Chelsea ja Liverpool La Liga -pelaajien kintereillä
Kuva: Getty Images
Ei ollut suuri yllätys, että erinomaisen kauden pelanneen Atlético Madridin pelaajat alkaisivat kiinnostaa suurseuroja tänä kesänä. Vahvimmin huhuissa on pyöritelty Arsenalia ja Chelseaa.
Brittilehti The Guardian uutisoi, että Chelsea haluaisi Atletin vasemman pakin paikalla pelanneen Filipe Luísin. 28-vuotias brasilialainen oli yksi La Ligan parhaista puolustajista päättyneellä kaudella. Hintaa nostanee Luísin sopimus, jota on jäljellä kolme vuotta.
Atletin keskikenttäpelaaja Tiagon, 33, siirtymistä Stamford Bridgelle pidetään jo lähes varmana. Guardianin mukaan Atléticon hyökkäyspään timantti Diego Costa on puolestaan matkaamassa Chelseaan 39 miljoonan euron siirtosummalla. Lisäksi Chelsea omistaa jo valmiiksi Atletin maalia muutaman kauden vartioineen Thibaut Courtois’n pelaajaoikeudet.
Madridilaislehti AS:n mukaan Arsenal on kiinnostunut Atléticon oikeana pakkina pelaavasta Juanfranista. Vuosi sitten lontoolaisseura tiettävästi tarjosi Juanfranille nelinkertaista palkankorotusta, mutta espanjalainen halusi jäädä Atletiin. AS:n mukaan 29-vuotiaan Juanfranin vastaus on ollut nytkin kieltävä.
La Informacion sen sijaan uutisoi, että Arsenal on päässyt sopimukseen Real Madridin Álvaro Moratan siirrosta. Lehden mukaan Real ja Morata ovat vaatineet sopimukseen takaisinosto-oikeutta kahden vuoden kuluttua, jolloin summa olisi 25 miljoonaa euroa.
AS:n mukaan Real havittelee Moratan tilalle Liverpoolin Luis Suárezia. Liverpoolin neuvotteluasema on tosin tänä kesänä huomattavasti parempi kuin vuosi sitten, sillä Suárezin uusi sopimus päättyy vasta vuonna 2018, ja tulevalla kaudella Liverpool pelaa Mestarien liigassa.
Liverpool sen sijaan on tehnyt samaisen madridilaislehden mukaan 20 miljoonan euron tarjouksen Sevillan Alberto Morenosta. Pool antaisi vaihdossa lisäksi Suson.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ex-valioliigatähti kiehahti: ”Jalkapallosta ymmärtämättömät olisivat parempia kuin nämä pellet”
- Nottingham Forest saa viimein maalitykkinsä takaisin pelikentille
- Michael Carrick vahvisti: Manchester Unitedin puolustaja palaamassa viimein pelikentille
- Riittääkö Manchester Unitedille paikka ensi kauden Mestarien liigaan? Apuvalmentaja: ”Pitäisi aina tähdätä sitä korkeammalle”
- Thierry Henry: Yksi asia voi koitua Arsenalin kohtaloksi Mestarien liigassa
- Jamie Carragher pettyi pahemman kerran Liverpooliin: ”Miten tilanne on ajautunut näin pahaksi?”
- Toimittaja: Chelsea havittelee saksalaissensaatiota
- Toimittaja: Valioliigan suurseurat huipputopparin perässä
- Liverpool hävisi Pariisissa – Arne Slot myönsi: ”Olimme onnekkaita”
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”