FC Porton avainpuolustaja Manchester Cityn paitaan
Kuva: Getty Images
Manchester City on ilmoittanut verkkosivuillaan tehneensä sopimuksen FC Porton puolustajan Eliaquim Mangalan kanssa. 23-vuotias ranskalainen on joukkueen kuudes kesähankinta. Mangala pukee Etihadilla päällensä numeron 20.
– City on Euroopan huippuseuroja. Tärkeintä oli jättää Porto jatkaakseni kehitystäni. Haluan voittaa mestaruuksia ja olen täällä kunnianhimoni vuoksi.
– Fernandon pelaaminen täällä on myös hienoa asia, sillä pelasin hänen kanssaan Portossa. Tunnen myös muita pelaajia seurasta, kuten Bacary Sagnan, Samir Nasrin ja Gäel Clichyn.
City-manageri Manuel Pellegrini oli tyytyväinen uuteen hankintaansa.
– Mangala on mielestäni jo nyt hyvä pelaaja. Häneltä löytyy hyvät fyysiset, tekniset ja taktiset taidot kehittyä yhdeksi maailman parhaista puolustajista. Uskon Eliaquimin olevan pelaaja, joka tulee fyysisyytensä pelinlukutaitojensa ja pallonhallintansa ansiosta tekemään heti vaikutuksen Valioliigassa.
Mangala edusti Portoa kolmen kauden ajan. Ranskalainen pelasi kaikki kilpailut mukaanlukien yhteensä 92 ottelua portugalilaisseuran paidassa ja teki 13 maalia. Mangala voitti Portossa kahdesti Primeira Ligan mestaruuden.
Toimittajan sana
Mangala tuo monipuolisuutta Cityn puolustukseen. Ranskalainen pystyy pelaamaan topparin lisäksi myös vasemman laitapuolustajan paikalla. Mangala tunnetaan fyysisestä pelityylistään ja oikea-aikaisista syötönkatkoistaan. Cityssä ranskalainen löytänee paikkansa avauksen topparina Vincent Kompanyn rinnalla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella