Saido Berahinolla kahden maalin ottelu – Eric Dier ratkaisi voiton Spursille
Kuva: Getty Images
Valioliigan ensimmäinen ottelukierros tarjosi paljon dramatiikkaa. Kello 17 alkaneiden otteluiden tähti oli West Bromin Saido Berahino, joka iski kaksi maalia Sunderlandin verkkoon.
Leicester-Everton 2-2 (1-2)
Leicesterin ja Evertonin ottelussa nähtiin maalirikas ensimmäinen puoliaika. Evertonin Aiden McGeadyn upea laukaus vei vierailijat johtoon 20. peliminuutilla. Leicester ei lannistunut takaiskusta, vaan tuli tasoihin jo kahden minuutin päästä. Leonardo Ulloa tälläsi pallon maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta. Steven Naismith vei Evertonin 1-2-vierasjohtoon vielä ennen puoliaikaa.
Everton näytti lipuvan vierasvoittoon, mutta Leicesterin Chris Wood toi kotijoukkueen tasoihin neljää minuuttia ennen täyttä peliaikaa.
QPR-Hull 0-1 (0-0)
Loftus Roadilla nähtiin maaliton ensimmäinen puoliaika. Hull siirtyi johtoon 52. peliminuutilla, kun James Chester puski pallon maaliin kulmapotkusta. QPR-puolustaja Rio Ferdinand jäi kaksinkamppailutilanteessa pahasti kakkoseksi.
Ärrillä oli mahdollisuus tasoittaa ottelu hieman ennen täyttä peliaikaa. Charlie Austin kuitenkin epäonnistui rangaistuspotkussaan.
Stoke-Aston Villa 0-1 (0-0)
Myös Britannia Stadiumilla ensimmäinen puoliaika oli maaliton. Aston Villa siirtyi 50. peliminuutilla 0-1-johtoon Andreas Weimannin osumalla. Weimann sai pallon rangaistusalueella, ja laukoi pelivälineen vastustamattomasti maaliin Stoke-maalivahti Asmir Begovicin käsien kautta.
West Brom-Sunderland 2-2 (1-1)
Sunderlandin vierasreissu The Hawthornsille lähti hienosti käyntiin. Lee Cattermole laukoi Sunderlandin johtoon 5. peliminuutilla upealla laukauksella yli 20 metristä. West Brom tuli tasoihin vielä ennen puoliaikaa, kun Victor Anichebeä rikottiin rangaistusalueella. Berahino laukoi pallon pilkulta varmasti maaliin.
Berahino teki iltapäivän toisen maalinsa 74. peliminuutilla. Craig Gardner teki esityön maaliin. Sebastian Larsson toi Sunderlandin tasoihin ennen täyttä peliaikaa. Ruotsalaispelaaja ohjasi pallon maaliin 86. peliminuutilla Patrick van Aanholtin esityöstä.
West Ham-Tottenham 0-1 (0-0)
Lontoon paikalliskamppailussa nähtiin dramaattisia käänteitä. Spursin Kyle Naughton ajettiin suoralla punaisella kortilla ulos jo 29. peliminuutilla, kun hän esti Kevin Nolanin laukauksen kädellään. Mark Noble ei onnistunut seuranneesta rangaistuspotkusta, vaan laukoi pallon vasemmalta ohi.
Kotijoukkueen James Collins ajettiin ulos 63. peliminuutilla toisen varoituksen seurauksena. Ottelu näytti jo päättyvän maalittomaan tasapeliin, kunnes Spursin Eric Dier teki voittomaalin lisäajan viimeisillä minuuteilla.
Valioliiga 16.8.2014 klo 17
Leicester-Everton 2-2 (1-2) 0-1 Aiden McGeagy (20.) 1-1 Leonardo Ulloa (22.) 1-2 Steven Naismith (45.) 2-2 Chris Wood (86.) QPR-Hull 0-1 (0-0) 0-1 James Chester (52.) Stoke-Aston Villa 0-1 (0-0) 0-1 Andreas Weimann (50.) West Brom-Sunderland 2-2 (1-1) 0-1 Lee Cattermole (5.) 1-1 Saido Berahino rp. (42.) 2-1 Saido Berahino (74.) 2-2 Sebastian Larsson (85.) West Ham-Tottenham 0-1 (0-0) 0-1 Eric Dier (90+3.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista