Manchester City luopumassa neljästä pelaajasta
Kuva: Getty Images
Valioliigan hallitseva mestari Manchester City on luopumassa neljästä pelaajasta vielä ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Puolustajista Matija Nastasic ja Micah Richards, keskikenttäpelaaja Scott Sinclair ja hyökkääjä John Guidetti eivät mahdu Manuel Pellegrinin pelaavaan miehistöön.
Nastasic siirtyi Cityyn elokuussa 2012 Fiorentinasta. Loukkaantumiset ja Cityn tekemät hankinnat ovat vaikeuttaneet Nastasicin aikaa joukkueessa. Richardsille puolestaan tarjottiin jatkosopimusta, mutta City-kasvatti kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta vähäisen peliajan vuoksi.
Myös Sinclair ja Guidetti ovat jääneet Cityssä vähäiselle peliajalle. Pellegrinin mukaan kaikki pelaajat ovat seuralleen tärkeitä, mutta chileläismanageri ei halua pitää joukkueessaan liikaa pelaajia.
Lähde: Sky Sports
Toimittajan sana
Nastasic on vasta 21-vuotias toppari, joka tarvitsee peliaikaa jatkaakseen urakehitystään. Serbialaispuolustajalla riittänee ottajia, joten hänellä on varaa tehdä valinta useista eri seuroista. Richards on jämähtänyt turhan pitkäksi aikaa Cityyn. Puolustaja on saanut edellisen kerran enemmän vastuuta kaudella 2011-12, joten siirto muihin maisemiin olisi voinut tapahtua jo aikaisemmin. Sinclairin uran voidaan sanoa pysähtyneen hänen siirryttyä Cityyn elokuussa 2012. Swanseassa upeita otteita esittänyt laituri jäi viime kaudella West Bromissa lainasopimuksellaan reservipelaajan rooliin. Guidetti on lupaava hyökkääjä, mutta Cityn hyökkäyskalusto on aivan liian kovatasoinen ruotsalaispelaajalle murtautuakseen pelaavaan kokoonpanoon. 22-vuotias hyökkääjä on herättänyt kiinnostusta hollantilaisessa Feyenoordissa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga-seurojen havitteleman suurlupauksen hinta nousi yli haamurajan
- Viníciuksen hinta paljastui: ei aivan mahdoton
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta