Aston Villa ja Newcastle tasasivat pisteet rikkonaisessa ottelussa
Kuva: Getty Images
Aston Villa selvisi pisteille myös kotiavauksessaan, kun joukkue kohtasi Newcastlen Villa Parkin iltapäivässä. Maalittomiin lukemiin päättynyt ottelu oli hyvin rikkonainen, sillä isäntien leiristä neljä pelaaja hankki itselleen varoituksen.
Villa sai vielä kamppailun loppuhetkillä tilaisuuden täyteen pistepottiin, Mike Williamsonin hölmöiltyä itsensä toisella keltaisella kortillaan ulos kentältä. Villainsien aika ei kuitenkaan riittänyt voittomaaliin, joten Villa ja Newcastle tasasivat pisteet lukemin 0-0.
Toimittajan sana
Molemmat joukkueet kärsivät kovista viimeistelyongelmista, sillä hyviä tilanteita oli tarjolla. Villan tehottumuutta kuvaa hyvin ottelun laukaisutilastot. Isännät eivät saanet ottelun aikana ainuttakaan laukausta Tim Krulin vartioimaa maalia kohti. Christian Benteken puuttuminen hyökkäyskuvioista vähensi siis merkittävästi Villan vaarallisuutta. Ottelussa plussamerkinnän itselleen ansaitsi Brad Guzan. Villan yhdysvaltalaisvahti pysäytti loppuhetkillä komeasti Newcastlen läpiajon ja keräsi itselleen neljä torjuntaa. Myöskään Newcastlella ei ole vielä syytä huoleen. Joukkueen uudet pelaajat hakevat vasta tuntumaa Valioliigapeleistä, joten alkukankeus on ymmärrettävää. Tulosta tarvitaan kuitenkin pian, jos Magpies meinaa nousta keskikastin yläpuolelle.LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan