Aston Villa selvisi pisteille myös kotiavauksessaan, kun joukkue kohtasi Newcastlen Villa Parkin iltapäivässä. Maalittomiin lukemiin päättynyt ottelu oli hyvin rikkonainen, sillä isäntien leiristä neljä pelaaja hankki itselleen varoituksen.

Villa sai vielä kamppailun loppuhetkillä tilaisuuden täyteen pistepottiin, Mike Williamsonin hölmöiltyä itsensä toisella keltaisella kortillaan ulos kentältä. Villainsien aika ei kuitenkaan riittänyt voittomaaliin, joten Villa ja Newcastle tasasivat pisteet lukemin 0-0.

Toimittajan sana

Molemmat joukkueet kärsivät kovista viimeistelyongelmista, sillä hyviä tilanteita oli tarjolla. Villan tehottumuutta kuvaa hyvin ottelun laukaisutilastot. Isännät eivät saanet ottelun aikana ainuttakaan laukausta Tim Krulin vartioimaa maalia kohti. Christian Benteken puuttuminen hyökkäyskuvioista vähensi siis merkittävästi Villan vaarallisuutta.

Ottelussa plussamerkinnän itselleen ansaitsi Brad Guzan. Villan yhdysvaltalaisvahti pysäytti loppuhetkillä komeasti Newcastlen läpiajon ja keräsi itselleen neljä torjuntaa.

Myöskään Newcastlella ei ole vielä syytä huoleen. Joukkueen uudet pelaajat hakevat vasta tuntumaa Valioliigapeleistä, joten alkukankeus on ymmärrettävää. Tulosta tarvitaan kuitenkin pian, jos Magpies meinaa nousta keskikastin yläpuolelle.