Man Unitedin puolustajalupaus loukkaantui
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin puolustaja Paddy McNair on joutunut jäämään akillesvamman vuoksi sivuun Pohjois-Irlannin EM-karsintaotteluista. 19-vuotiaan nuorukaisen piti korvata loukkaantumisesta kärsinyt seurakaverinsa Jonny Evans maajoukkuepaidassa. McNairin odotetaan olevan kolme viikkoa sivussa.
McNair on pelannut Unitedin kahdessa viimeisessä ottelussa West Hamia ja Evertonia vastaan joukkueen avauskokoonpanossa. Näistä Red Devils on voittanut molemmat.
Pohjois-Irlanti kohtaa kotikentällään sunnuntaina Färsaaret. Kotiottelunsa jälkeen joukkue matkustaa viikon päästä tiistaina Kreikan vieraaksi.
Lähde: BBC
Toimittajan sana
McNairin loukkaantuminen harventaa Unitedin puolustusrivejä entisestään. Pohjoisirlantilaisen lisäksi toppareista ovat sivussa Chris Smalling, Evans ja Phil Jones. Näin ollen Marcos Rojo on ainoa kunnossa oleva keskuspuolustaja. Loukkaantuminen tulee myös huonoon aikaan McNairille itselleen. Nuori puolustaja on juuri lyönyt läpi Manchester Unitedin kokoisessa seurassa ja saanut mahdollisuuden maajoukkuedebyyttia. Nyt vamma siirtää kaiken tämän myöhemmälle. Toivon mukaan McNair toipuu nopeasti ja pääsee vakiinnuttamaan paikkansa Unitedin avauksessa.LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”

- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta