Erikoistilanteet näyttelevät jalkapallossa merkittävää roolia. Kulmapotkuista tehtyjen maalien osuus on kuitenkin pudonnut Valioliigassa viime kausien aikana. Whoscoredin tutkimuksen mukaan kuluvalla kaudella kaikista maaleista 9,5 prosenttia on tehty kulmapotkuista. Kaudella 2011-12 kulmapotkuista tehtyjen maalien osuus oli vielä 14,5 prosenttia.

Laskusuuntauksesta huolimatta erikoistilanteista isketään edelleen paljon maaleja. Tästä syystä päätimme listata Valioliigan viisi vaarallisinta hyökkäyspään erikoistilannejoukkuetta.

1. West Bromwich

West Brom on tehnyt kuluvalla kaudella 13 maalia erikoistilanteista. Kokonaismaalimäärään (24) suhteutettuna Baggiesin erikoistilannemaalien määrä on ollut valtaisa. Erikoistilannetehokkuuden takana on laadukas pelaaminen kulmapotkuissa, joista joukkue on iskenyt kahdeksan osumaa. West Brom on lähettänyt keskimäärin 5,2 kulmapotkua ottelua kohden.

Joukkue on onnistunut kahdesti maalinteossa vapaapotkun ollessa keskitys, vaikka West Brom on yksi vähiten rikotuista joukkueista Valioliigassa. Maalimäärät keskityksistä voisivat siis olla korkeampia, mikäli joukkue pääsisi antamaan enemmän vapaapotkuja. Lisäksi Baggies on tehnyt kolme maalia rangaistuspotkuista.

Tony Pulisin West Brom nojaa isosti hyökkäyspään erikoistilanteisiin, ja jälki on ollut todella tehokasta. Pulis otti Baggiesin ohjakset tammikuun alussa, minkä jälkeen joukkue on tehnyt kolme maalia erikoistilanteista Valioliigassa.

2. Chelsea

Chelsea pitää piikkipaikkaa erikoistilannemaalien määrässä (14) Valioliigassa. Chelsea on iskenyt West Bromin tapaan kahdeksan maalia kulmapotkuista. José Mourinhon miehistö on päässyt yrittämään maalintekoa kulmapotkuista Baggiesia useammin, keskimäärin kuudesti ottelua kohden.

Chelseaa rikotaan otteluissa huomattavasti West Bromia enemmän, etenkin hyökkäyskolmanneksella. Lontoolaisseura onkin onnistunut kolmesti maalinteossa vapaapotkun ollessa keskitys. Chelsea on onnistunut myös kertaalleen maalinteossa suoralla vapaapotkulla.

3. West Ham

Sam Allardycen West Ham on tehnyt 11 maalia erikoistilanteista kuluvalla kaudella. Hammers on ollut tehokas kulmapotkuissa, joista joukkue on tehnyt kuusi maalia kuluvalla kaudella. West Ham on saanut kauden aikana keskimäärin 6,3 kulmapotkua ottelua kohden, joten onnistumisprosentti on ollut kohtuullinen.

Hammers on vaarallinen myös keskityksinä lähtevissä vapaapotkuissa. Joukkue on onnistunut viidesti maalinteossa vapaapotkun ollessa keskitys. Andy Carrollin loukkaantuminen pudottaa Hammersin vaarallisuutta erikoistilanteissa, mutta joukkueesta löytyy pääpelivoimaa Carrollin poissaolonkin aikana.

West Ham on yksi kolmesta Valioliiga-seurasta, joka ei ole tehnyt maalia rangaistuspotkusta kuluvalla kaudella.

4. Tottenham

Tottenham on viimeistellyt monipuolisesti maaleja erikoistilanteista. Cristian Eriksen on joukkueensa erikoistilanteiden spesialisti, sillä miehen lähettämät vapaapotkut ja kulmapotkut ovat aiheuttaneet tuhoa kuluvalla kaudella.

Spurs on tehnyt kolme maalia suoraan vapaapotkuista, mikä on Valioliigan paras lukema. Vapaapotkun ollessa keskitys, on verkko heilunut myös kolmesti. Kulmapotkuista Spurs on tehnyt neljä maalia. Joukkue on saanut keskimääräisesti 6,2 kulmapotkua ottelua kohden.

Spurs on tehnyt myös kaksi maalia rangaistuspotkuista tällä sesongilla.

5. Manchester United

Louis van Gaalin miehistö on tehnyt 11 maalia erikoistilanteista kaudella 2014-15. Maaleista viisi on tullut kulmapotkuista, joita United on saanut keskiarvollisesti ottelua kohden 5,4.

United on iskenyt kolme maalia vapaapotkuista, kun kyseessä on ollut keskitys. Joukkueesta löytyy myös monta vaarallista vapaapotkujen laukojaa. Wayne Rooneyn, Juan Matan ja Ángel Di Marían lähettämät vapaapotkut ovat Valioliigan parhaimmistoa. United on tehnyt kaksi maalia suorista vapaapotkuista kuluvalla kaudella.

United viimeisteli edellisessä Valioliiga-ottelussaan kauden ensimmäisen maalinsa rangaistuspotkusta.