Southampton vaikeuksissa Eurooppa-liigassa – Tim Sparv osui vanhaa seuraansa vastaan
Kuva: Getty Images
Southampton jäi 1-1-tasapeliin kotikentällään Tanskan mestari FC Midtjyllandia vastaan Eurooppa-liigan viimeisen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa. Tim Sparvin laukoma tärkeä vierasmaali luo Midtjyllandille hyvät lähtökohdat toiseen osaotteluun.
Sparv pääsi esittämään painavaa laukaustaan ottelun 45. minuutilla, kun suomalainen laukoi komeasti vasurillaan tarkan kudin Southamptonin maalin vasempaan alakulmaan. Saintsin akatemiassa vuosina 2003-2006 pelannut Sparv jätti kylmästi tuulettamatta maaliansa.
Jay Rodriguez toi St. Mary’sin isännät tasoihin rangaistuspilkulta pelikellon näyttäessä 56. minuuttia. Pitkästä polvivammasta kärsineen englantilaisen kahden viime maalin välillä ehti kulua yli 16 kuukautta.
Steven Caulker oli lähellä viedä puskullaan Saintsin johtoon 64. minuutin kohdalla, mutta Midtjyllandin maalivahti venyi hienoon reaktiotorjuntaan. Southampton loi ottelun lopussa vieraitaan parempia maalipaikkoja, mutta ei saanut lisämaaleja aikaiseksi. Otteluparin toinen osaottelu pelataan viikon päästä torstaina Tanskassa.
Southampton suuntaa Valioliigassa seuraavaksi Watfordin vieraaksi kuluvan viikon sunnuntaina.
Southampton – FC Midtjylland 1-1 (0-1)
0-1 Tim Sparv (45.) 1-1 Jay Rodriguez (56.)LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?