Belgia De Bruynen ja Hazardin maaleilla lohkovoittoon
Kuva: Getty Images
Useampi Valioliiga-pelaaja onnistui maalinteossa tiistai-illan ja keskiviikon välisen yön maaotteluissa. Käydäänpä listaa läpi.
Belgia kaatoi Israelin maalein 3-1. Manchester Cityn Kevin De Bruyne syötti isäntien avausosuman ja iski voittomaaliksi jääneen toisen rysän. Belgian viimeisen maalin viimeisteli Chelsean Eden Hazard. Voitto takasi Belgialle B-lohkon voiton ennen Walesia. Lisäksi Belgian hyvä putki tarkoittaa sitä, että se nousee Fifan rankingin ykköspaikalle ensimmäistä kertaa.
Jatketaan Walesista. Britanniaan kuuluva osa kukisti kotonaan Andorran lukemin 2-0. Maaleista vastasivat Arsenalin Aaron Ramsey ja Real Madridin Gareth Bale.
Italia varmisti tiistai-iltana H-lohkon voiton. Ratkaisuottelussa maa kaatoi Norjan lukemin 2-1. Voittomaalin iski kahdeksan minuuttia ennen täyttä aikaa Southamptonin Graziano Pellè.
EM-karsintojen kenties suurimmasta yllätyksestä vastasi Hollanti, joka jäi omassa lohkossaan neljänneksi. Näin ollen muun muassa Manchester Unitedin Memphis Depayta ja Daley Blindiä, Southamptonin Maarten Stekelenburgia ja Stoken Ibrahim Afellayta ei ensi kesän turnauksessa nähdä.
Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa Chelsean Willian tälläsi kaksi osumaa, kun Brasilia voitti Venezuelan 3-1. Samalla Brasilia avasi voittotilinsä. Karsintojen ensimmäisessä ottelussaan maa hävisi Chilelle 0-2.
Perun ja Chilen välinen kohtaaminen tarjosi rutkasti maaleja. Arsenalin Alexis Sánchez viimeisteli tehot 2+1 Chilen 4-3-voitossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista