Lähinnä loukkaantumisuutisista viime aikoina tutuksi tullut Bournemouth tiedotti tällä kertaa positiivisesta asiasta. Eddie Howe on allekirjoittanut seuran kanssa jatkosopimuksen, jonka pituutta ei mainittu. – Olen iloinen, että Eddie halusi sitoutua seuran tulevaisuuteen. Eddiellä ja minulla on hyvin läheinen suhde. Juttelemme päivittäin ja luotamme toistemme tekemiin päätöksiin, jotka koskevat seuraa, Bournemouthin omistaja Maxim Demin sanoi tiedotteessa. 37-vuotias Howe on ollut Bournemouthin puikoissa kahteen otteeseen. Ensimmäinen pesti kesti hieman yli kaksi vuotta (2008-11). Avauskaudellaan 2008-09 Howe pystyi pitämään joukkueen Kakkosliigassa kabinetissa tehdystä roimasta pistemenetyksestä huolimatta. Seuraavalla kaudella Howe johdatti joukkueen Ykkösliigaan. Nykyinen pesti alkoi lähes päivälleen kolme vuotta sitten. Jälleen Howe johdatti avauskaudellaan Bournemouthin sarjanousuun. Viime kauden päätteeksi joukkue nousi jo Valioliigaan. Tällä hetkellä Bournemouth on sarjassa sijalla 15. Joukkue on kärsinyt monista isoista loukkaantumisista alkukaudella.

LUE MYÖS: