Suomalaisten kierros: Jääskeläiselle viides peli putkeen
Kuva: Getty Images
Suomalaiskenttäpelaajien panos on viime päivinä ollut Englannin kentillä melko vaatimaton. Maalivahdit sen sijaan ovat kunnostautuneet.
Ykkösliigan ottelussa Jussi Jääskeläinen johdatti Wiganin 3-2-voittoon Peterboroughsta. Näyttäisi siltä, että kokenut suomalaisvahti on saanut ykkösvahdin paikan takaisin. Jääskeläinen on pelannut Wiganin viisi viimeistä ottelua. Näistä kolme on päättynyt voittoon ja kaksi tasapeliin. Nollapeliin Jässi on yltänyt kahdesti.
Sarjatasoa alempana Jesse Joronen pelasi tuttuun tapaan Stevenagen tolppien välissä. Ottelu Portsmouthia vastaan päättyi 1-1-tasapeliin. Joronen on viime päivinä saanut reilusti huomiota edellisellä kierroksella tekemänsä maalin ansiosta.
Maalivahdeista myös Hugo Keto oli tositoimissa. Arsenal-vahti nollasi Bayern Münchenin Nuorten Mestarien liigassa. Peli päättyi lukemiin 2-0. Laajemman jutun Nuorten Mestarien liiga -kierroksesta voi lukea tästä.
Suomalaisvahdeista Niki Mäenpää odottaa yhä vuoroaan Mestaruussarjan Brightonissa. David Stockdale pelasi jälleen maalilla, kun Brighton kaatoi Bristol Cityn lukemin 2-1. Stockdale on pelannut kauden jokaisen sarjaottelun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!