Mathieu Flamini, 31 vuotta. Pelipaikka: puolustava keskikenttäpelaaja. Seura: Arsenal. Siis ihan tavallinen ammattilaisjalkapalloilija. Tai ehkei sittenkään. Flamini perusti seitsemän vuotta sitten ystävänsä Pasquale Granatan kanssa bioteknologian alalla toimivan yrityksen nimeltään GF Biochemicals. Yritys työllistää suoraan 80 ja välillisesti 400 henkilöä. GF Biochemicals tiedotti viime viikolla, että se on onnistunut ensimmäisenä maailmassa valmistamaan teollisesti levuliinihappoa. Levuliinihaposta voidaan tehdä biopolttoainetta ja se voi toimia ainakin osittain öljyn korvikkeena. Käytännön sovelluksia on muun muassa lääke-, kosmetiikka-, muovi- ja elintarvikealoilla. Ajatus yrityksen perustamisesta syntyi, kun Flamini siirtyi vuonna 2008 Arsenalista AC Milaniin. Ranskalainen ystävystyi taloustieteitä opiskelleen Granatan kanssa. Kaksikkoa yhdistivät vihreät arvot. – Olen aina ollut luonnonläheinen ihminen ja huolestunut ympäristöasioista, ilmastonmuutoksesta ja maapallon lämpenemisestä. Hän oli samalla aaltopituudella. Mietimme, miten voisimme auttaa ongelman ratkaisemisessa. Jossain vaiheessa saimme tietää levuliinihaposta, Flamini sanoi The Sunin haastattelussa. – Tutkijat sanoivat meille, että levuliinihapossa on tulevaisuus. Aloimme rahoittaa Milano Polytechinicin tutkimusta. Joidenkin kuukausien päästä löysimme tavan tuottaa levuliinihappoa teollisesti. Tarkoittaen siis edullisesti ja kustannustehokkasti. Patentoimme keksinnön. Haastattelussa Flamini kertoi, että tuotantotavan vieminen laboratoriosta käytännön tasolle tehtaaseen oli haastavaa. Kokeilujen ja analyysien jälkeen yritys kuitenkin onnistui. – Aloitimme tuotannon viime kesänä. (Polttoainetta) saadaan puujätteestä, maissijätteestä ja niin edelleen, Flamini sanoi. – Kyllä, olen investoinut tähän paljon rahaa. Se oli suuri riski. Mutta menestyäkseen on otettava riskejä. Se oli haaste. Ei kuulosta ihan jokaisen jalkapalloilijan elämältä. Vielä erikoisemmaksi jutun tekee se, että Flamini ei ole kertonut hankkeesta kenellekään. Ei edes perheelleen. – Edes perheeni ei tiennyt tästä mitään. Vanhempani saivat kuulla asiasta noin vuosi sitten. Ensin he olivat huolissaan, mutta nyt he ovat ylpeitä. – (AC) Milanin joukkuekaverini todennäköisesti saivat tietää tästä viime viikon julkistustilaisuutemme yhteydessä. Arsenal-joukkuekaverini saavat todennäköisesti tietää asiasta, kun he lukevat tämän jutun. – En usko, että Arsène Wenger tietää. En koskaan puhunut asiasta hänelle. Halusin, että kaikki on hoidossa ja että ilmoitan vasta kun olen valmis. Helsingin yliopiston orgaanisen kemian professori Ilkka Kilpeläinen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että levuliinihappoa on tuotettu selluloosasta jo jonkin aikaa. – Levuliinihappo on hyvä lähtöaine moniin sovelluksiin. Kysymys on vain hinnasta. Niin kauan kuin öljy on suhteellisen edullista, on biopohjaisten tuotteiden valmistus kalliimpaa ja siten kannattamatonta. Tilanne on kuitenkin muuttumassa biopohjaisten eduksi monestakin syystä.

LUE MYÖS: